PÄÄSIVULLE KOLUMNEJA

Erään lukijan kirje Helsingin Sanomille, kun lehdestä tiedusteltiin syytä tilauksen irtisanomiselle.

 

 

Hei

Pyysit minua kertomaan syistä Hesarin tilaukseni päättämiseen.

Olen tosiaankin ollut lehtenne pitkäaikainen tilaaja. Vuosien varrella olen myös kirjoitellut monista aiheista HS:n mielipidesivulla. Päätökseni irtisanoa tilaukseni perustuu siihen, mitä olen tämän vuoden aikana oppinut HS:n tiedonvälityksen luonteesta.

Yleisellä tasolla en voi hyväksyä sitä, miten kritiikittömästi HS usein suhtautuu eri maiden viranomaisten välittämiin tietoihin. Yksilöidymmällä tasolla kyse on esimerkiksi siitä täysin kritiikittömästä tavasta, jolla HS on hyväksynyt "virallisen kertomuksen" syyskuun 11. päivän terrori-iskuista vuonna 2001 ja sivuuttanut täysin kaiken sen yleisesti saatavilla olevan aineiston, joka viittaa siihen, ettei kaikki ole tapahtunut siten kuin virallisesti on selitetty.

HS kirjoittaa terrorismista aivan kuin esimerkiksi tutkija Daniele Ganserin kirjaa "NATO's Secret Armies: Operation Gladio and Terrorism in Western Europe" ei olisi koskaan julkaistukaan. Kirjassaan Ganser osoittaa italialaisiin oikeudenkäynteihin ja muihin lähteisiin nojaten, miten eri maiden tiedustelupalvelut osallistuivat kylmän sodan aikaiseen terrorismiin valtapoliittisista syistä. HS ei halua edes pohtia mahdollisuutta, että vastaavaa "jännitteen strategiaa" käytettäisiin edelleen.

Sen sijaan, että HS toteuttaisi tehtäväänsä ja toimisi vallanpitäjien vahtikoirana, se pyrkii leimaamaan todisteita avoimin mielin tutkivat ihmiset "salaliittohörhöiksi". Siis ihmiset, jotka harjoittavat juuri sitä kriittistä journalismia, jota HS:n toimittajien pitäisi harjoittaa! "Viimeinen niitti" omalla kohdallani oli HS:n äskettäinen artikkeli, jossa myönnettiin, että erilaisia salaliittoja on kyllä aina tapahtunut ja tapahtuu koko ajan, mutta samaan hengenvetoon annettiin ymmärtää asiaa tarkemmin tutkimatta, ettei syyskuun 11. päivän tapahtumissa ole voinut olla kyse sellaisesta.

Voisin hyväksyä sen, että HS pitää yllä matalaa profiilia tällaisessa asiassa, jos se toimisi samalla lailla kuin osa valtalehdistä vaikkapa Britanniassa ja jopa USA:ssa. Esimerkiksi Los Angeles Times antoi 9/11-totuusliikkeen tunnetulle hahmolle, professori David Ray Griffinille puheenvuoron asiallisessa haastattelussa, vaikkei itse ottanut asiaan kantaa.(1) The Sunday Times (2) ja Daily Mail (3) ovat puolestaan julkaisseet (myönteisen) kirja-arvostelun kriittisten brittijournalistien uudesta kirjasta "9/11 Revealed: Challenging the Facts behind the War on Terror". The Guardian on kiinnittänyt huomiota virallisen kertomuksen moniin ongelmiin ja tutkimusten puutteisiin.(4) Hesari voisi monin tavoin ottaa huomioon erilaiset perustellut näkökulmat näihin tärkeisiin kysymyksiin, ja se voisi ottaa edes hieman tervettä etäisyyttä viranomaisten selityksiin. Sen sijaan se pidättäytyy täysin tutkivasta journalismista ja leimaa sitä harjoittavat ihmiset hörhöiksi ja jopa juutalaisvastaisiksi (vrt. Saska Snellmanin viimetalvinen pakina "Hölmöjen salaliitto").

Tällainen asenne ei palvele yhteiskunnallista tiedonvälitystä, eikä se palvele Hesariakaan. Yhä useammat ihmiset etsivät tietonsa vaihtoehtoisia kanavia pitkin, eikä hankalien kysymysten sulkeminen lehtenne ulkopuolelle estä yhä useampia ihmisiä tulemasta tietoisiksi niistä. Ja kun näin tapahtuu, toimituspolitiikkanne alkaa monen silmissä näyttäytyä aivan erityisessä valossa, kuten itsellenikin kävi. Vaikken enää olekaan HS:n tilaaja, toivon, että lehtenne havahtuu ajoissa muuttuvaan maailmaan.

Terveisin [...]

(1) http://www.wanttoknow.info/050828latimes911conspiracy
(2)
http://www.timesonline.co.uk/article/0,,2102-1757744,00.html
(3)
http://www.financialoutrage.org.uk/911_mainstream_media.htm
(4)
http://www.guardian.co.uk/comment/story/0,3604,1480940,00.html