PÄÄSIVULLE - KOLUMNEJA


Helsingin Sanomiin lähetetty mielipidekirjoitus, jota ei julkaistu.

Terrorismi ja epädemokraattinen agenda , Hannu Yli-Karjanmaa 28.8.2005

 

Terroritekojen seurauksena valtiovalta reagoi lisäämällä kansalaisten valvontaa, poliisin valtuuksia ja rajoittamalla kansalaisten vapauksia, kuten Markus Mervola osuvasti kuvaili vieraskynä-kirjoituksessaan (HS 27.8.). Britannia on ilmoittanut keskittyvänsä EU-puheenjohtajakaudellaan ”turvallisuuden lisäämiseen” vaatien mm sormenjälkirekisterin luomista kaikista EU-kansalaisista.

Läntisissä demokratioissa on otettu ja ollaan ottamassa käyttöön menetelmiä, joita totuttiin näkemään DDR:n kaltaisissa yhteiskunnissa. Nykyajan teknologia tarjoaa suorastaan pelottavia näkymiä kansalaisten valvontaan.

Tulemme harvoin ajatelleeksi, että terrorismi itse asiassa hyödyttää valtiota. Mikään ei auta keskittämään valtaa niin tehokkaasti, kuin terrorismi. Äärimmäinen esimerkki tästä on Saksan valtiopäivätalon tuhopoltto v. 1933, joka johti diktatuurin pystyttämiseen.

Myös ”demokraattiset” valtiot ovat käyttäneet terrorismia poliittisen tilanteen manipulointiin. Viime keväänä aiheesta ilmestyi tärkeä kirja, sveitsiläisen tutkijan Daniele Ganserin väitöskirjaan pohjaava ”Nato´s Secret Armies, Operation Gladio and Terrorism in Western Europe”. Kirja kertoo Britannian ja Yhdysvaltojen Länsi-Eurooppaan perustamista salaisista armeijoista, jotka alun perin luotiin Neuvostoliiton miehityksen varalle, mutta joita alettiin eräissä maissa käyttämään false flag – terroritekoihin kommunistien vaikutusvallan kasvun estämiseksi.

Naton terrori oli tuhoisinta Italiassa, jossa se kulki nimellä operaatio Gladio. Toimintaa johdettiin Pentagonista ja Brysselissä sijainneesta päämajasta, Britannian SAS koulutti salaiset sotilaat ja Italian sotilaallinen tiedustelupalvelu koordinoi toimintaa käyttäen terroritekojen toteutukseen äärioikeiston järjestöjä. Tuhoisin operaatio Gladion pommi-isku tapahtui Bolognan rautatieasemalla 1980, jolloin 85 ihmistä kuoli ja n. 200 haavoittui.

Tästä politiikasta käytettiin nimitystä ”jännitteen strategia” ja sen tarkoitus oli terrorismista elinkautiseen tuomitun Vincenzo Vinciguerran mukaan saada kansalaiset kääntymään valtion puoleen ja pyytämään suurempaa turvallisuutta.

Miten voimme olla varmoja etteikö ”jännitteen strategiaa” sovelleta tälläkin hetkellä Euroopassa? Media ei suhtaudu terrorismiin tutkivalla kriittisellä otteella, kuten Martti-Tapio Kuuskoski totesi mielipidekirjoituksessaan (HS 24.8). Esim Lontoon iskuihin liittyy paljon avoimia kysymyksiä.

Miksi viranomaiset muuttivat kertomustaan useita kertoja? Ensin 7/7-iskun räjähde oli C-4 ajastimin varustettuna, sitten se olikin kotikemistin apteekkitavarasta kyhäämää ja isku muuttui itsemurhaiskuksi ja syylliset olivat pienten lasten tavallisia isiä. Iskun pääsuunnittelijaksi nimettiin Haroon Rashid Aswat, kunnes amerikkalainen terrorismiasiantuntija John Loftus paljasti, että herra Aswat oli pitkäaikainen MI-6:n agentti ja oli nauttinut Britannian suojelusta vuosikaudet. Tämän jälkeen viranomaiset ilmoittivat, ettei iskulla ollutkaan ulkopuolista suunnittelijaa.

Terroriteot tulisi tutkia avoimesti ja puolueettomasti, eikä todistusaineistoa saisi salata ”kansalliseen turvallisuuteen” vedoten. Median olisi uskallettava kysyä myös ikäviä kysymyksiä. Alentuminen hallitusten tiedon välittäjäksi kansalaisille ei edesauta totuuden ilmituloa.