PÄÄSIVU
Tapio Kuosma:
M/S ESTONIA UPOTETTIIN
?
kirjaesittely
Jutta Rabe: ESTONIA :
TRAGEDIA ITÄMERELLÄ
(suomentanut Kari Uotinen) (Alfamer Kustannus Oy)
(Helsinki 2002)
Johdanto
Saksalainen tutkiva toimittaja Jutta Rabe on perehtynyt
M/S Estonian haveriin (haaksirikko) 28.9.1994 varsin
perusteellisesti. Estonian-kirjaa julkistettaessa hän
oli tehnyt asiasta neljätoista tv-dokumenttia ja
reportaasia. Rabe on perustellut kirjansa kirjoittamista
ja julkaisemista seuraavaan tapaan:
Historian selittämättömät tapaukset
herättävät jokaisessa ihmisessä tiettyä
viehätystä. Tätä viehätystä en minäkään
tutkivana toimittajana voi kieltää uponneen
Itämerenlautan, ESTONIAn, tapauksessa. - Yhä uudelleen
ilmeni ja ilmenee uusia vihjeitä, tosiasioita,
todistajien lausuntoja ja tutkimuksia, jotka tekevät
tapauksen mielenkiintoiseksi. 14 TV-dokumentissa ja
reportaasissa olen kertonut rauhanajan suurimman
matkustajalaivakatastrofin kaikista erityispiirteistä.
Olen keskustellut lukuisten eloonjääneiden kanssa,
seurannut omaisten kohtaloita, rakentanut yhteydet
kaikkiin tapausta tutkiviin viranomaisiin ja komissioihin
sekä asianomaisiin poliitikkoihin. Mutta mitä
intensiivisemmin minä tutkin tämän uppoamisen
taustoja, sitä enemmän paljastin asiantuntijoiden ja
viranomaisten huolimattomasti ja hätäisesti suorittamia
tutkimuksia, jotka minun mielestäni eivät palvele
totuuden löytämistä, vaan ovat jotan aivan muuta:
salaamisyrityksiä, asiakirjojen väärentämistä,
todisteiden hävittämistä, tutkijoiden valheellisia
lausuntoja sekä samalla todistajanlausuntojen
painostamista, jotka olisivat tärkeitä tapahtumien
rekonstruoinnille. - Tämä kirja on minun tutkimuksieni
lopputulos. Se sisältää myös muutamia olettamuksia,
joita tosiasiat tukevat, mutta joita ei ainakaan vielä
pystytä todistamaan. Lyhyesti sanottuna: tätä asiaa on
tutkittava edelleen, sillä ESTONIA-tapauksen ratkaisusta
ollaan vielä kaukana (Rabe: ESTONIA, s. 4).
Raben kirja jakautuu kolmeen pääjaksoon, joiden otsikot
ovat [1] Upotettiinko ESTONIA?, [2]
Totuus merenpohjassa sekä [3]
Väitteitä, tosiasioita ja todisteita.
Ensimmäisessä pääjaksossa (Upotettiinko
ESTONIA?) selvitetään erillisissä (ala)luvuissa
Estonian uppoamista tapahtumien aikajärjestyksessä,
Estonia-matkustajalaivan (ro-ro-alus) omistussuhteita ja
teknisiä yksityiskohtia, hallitusten, kansainvälisen
tutkintakomission (Viron, Ruotsin ja Suomen hallitusten
asettama kansainvälinen tutkintakomissio; The Joint
Accident Investigation Commission of Estonia, Finland and
Sweden; tutkintakomission nimilyhenne: JAIC;
tutkintakomission loppuraportti: Final Report on the
Capsizing on 28 September 1994 in the Baltic Sea of the
Ro-Ro Passenger Vessel MV Estonia. December 1997 ESTONIA.
The Joint Accident Investigation Commission of MV ESTONIA
and Edita Ltd. Helsinki 1997) ja Ruotsin
merenkulkulaitoksen (Sjöfartsverket) suorittamaa
salailua, spekulaatioita uponneen Estonian tulevasta
kohtalosta (nostaako vai eikö nostaa), moninaista
manipulointia, Meyer-telakan toimia, saksalaisen
asiantuntijaryhmän toimintaa samoin kuin erinäisiä
avoimia kysymyksiä.
Toisessa pääjaksossa (Totuus on
merenpohjassa) tehdään selkoa Estonian uppoamista
käsitelleestä Tukholman konferenssista, yksityisestä
sukellusoperaatiosta Estonian hylylle, Ruotsin
valtionsyyttäjän pidätysmääräyksistä,
metallianalyyseistä, hämmentävistä tutkimustuloksista
ja päätelmistä sekä Estonian upottamista koskevasta
mahdollisesta skenaariosta. Kolmas pääjakso
(Väitteitä, tosiasioita ja todisteita)
sisältää kuvauksia Estoniaan kohdistetuista
pommiuhkauksista, pelastettujen mutta myöhemmin
kadonneitten miehistön jäsenten tapauksista, Estonian
salaisesta lastista sekä eräiden valtioiden
politiikasta ja salaisten palvelujen (tiedustelupalvelut)
roolista.
Estonian katastrofin keskeisiä tapahtumia
aikajärjestyksessä
Syyskuun 27. päivä 1994:
Rabe on todistajien lausuntojen perusteella päätellyt,
että Estonia lähti Tallinnan satamasta vasta klo
19.15:n ja 19.35:n välillä, eikä tasan klo 19.00,
kuten aikataulussa edellytettiin ja Estline-varustamo
kauan väitti (Rabe: ESTONIA, s. 39). Lähtöajalla
on tärkeä merkitys esimerkiksi laivan nopeuden
laskemiseksi (ks. m.t., s. 40).
Estonialla oli jo lähtiessään noin 1-2 asteen
kallistuma oikekalle. Sen syytä ei vielä ole
täysin selvitetty (ibid.). Pelastuneen
koneinsinöörin Margus Treun mukaan vasemman puolen
kallistustankki oli täynnä vettä, kun taas oikean
puolen kallistustankki oli aivan tyhjä (ibid.).
Saksalainen asiantuntijaryhmä on laskenut, että
Estonialla oli oikealla puolella noin 200 tonnin
selittämätön lisäpaino (ibid.). Tällöin
kysymyksessä voi olla joko kätketty lasti tai jonkin
vaurion takia laivan runkoon päässyt ja havaitsematta
jäänyt vesimäärä (ibid.). Se tosiasia,
että kukaan päällystöstä ei millään tavalla
reagoinut tähän ongelmaan, viittaa ehkä siihen, että
sellaiseen oli jo totuttu. Joka tapauksessa
kansainvälinen tutkintakomissio ei tutkinut, mikä
aiheutti tämän alkavan oikean puolen kallistuman
(ibid.).
Noin kello 21:30: Tuuli ja aallokko voimistuvat.
Estonia ajoi vasten 20 metriä sekunnissa puhaltavaa
tuulta. Merkitsevä aallonkorkeus oli 3-4,5 metriä.
Laivan nopeus oli noin 18 solmua. Merellä tätä
pidetään huonona säänä, ei kuitenkaan vielä
myrskynä (m.t., s. 40).
Kello 22:00: Vahtimatruusi Silver LINDE aloittaa
vuoronsa. Kapteeni Arvo Andresson tulee komentosillalle
toisen kapteenin Avo Pihtin kanssa. (Pihtin piti aamulla
28.9.1994 suorittaa luotsin tutkinto ajettaessa
Söderarmin väylään Tukholman saariston pohjoisella
tuloväylällä.)
(Silver Linde pelastui haaksirikosta. Hänen lausuntonsa
olivat tutkintakomissiolle ratkaisevia sen selvittäessä
uppoamisen tapahtumia. Kuitenkin tiedot
'kiristettiin' Silver Lindeltä, kuten hän kertoi
[Rabelle] eräässä haastattelussa toukokuussa
2001 [m.t., s. 41].)
Kello 22:30: Kapteeni Andresson ilmestyy toisen kerran
komentosillalle, nyt yksin. Hän käskee herättämään
kapteeni Pihtin seuraavana aamuna kello 05:00. - Linde
lähtee ensimmäiselle vahtikierrokselleen laivassa.
Kello 23:00: Linde tulee takaisin komentosillalle.
Matkustajat Carl ÖVBERG ja Per-Erik EHRNSTEN lähtevät
hytteihinsä.
Kello 23:30: Linde lähtee toiselle vahtikierrokselleen.
Syyskuun 28. päivä 1994:
Noin kello 00:20: Linde tulee myöhässä toiselta
tarkastuskierrokseltaan takaisin komentosillalle.
Kello 00:30: Päällystö muuttaa kurssin 262 asteesta
287 asteeseen, ja evävakaajat otetaan käyttöön.
Yksi tai kaksi voimakasta pamausta lyhyin
väliajoin
Noin kello 00:50-00.55: Yksi tai kaksi voimakasta
pamausta lyhyin väliajoin keulan alueelta, jota seurasi
voimakas vavahtelu, tärinä oli havaittavissa kaikkialla
laivalla, minkä miehistön jäsenet ja matkustajat
panevat merkille, kuten he myöhemmin yksimielisesti
kertovat (Rabe: ESTONIA, s. 43).
Vahtimatruusi Silver Linde yritti selvittää pamausten
syytä autokannella, keulan alueella. Hän viipyi noin
viisi minuuttia. Autokannella hän ei huomannut
mitään vesivuotoa (ibid.). - Linde oli tuolloin
autokannella. Tärinää seuranneet pamaukset ovat
niin voimakkaita, että Silver Lindekin alkoi
hoiperrella (m.t., s. 44).
Noin kello 00:58: Linde palaa komentosillalle. - Toinen
perämies Tormi AINSALU ja neljäs perämies Kaimar KIKAS
vapauttavat toisen ja kolmanne perämiehen. - Samoin
kapteeni (Andresson) on läsnä ja toteaa, että laiva on
jo tunnin myöhässä.
Noin kello 01:00: Toinen perämies Tormi Ainsalu
saa puhelun. Matkustajat kannella 1 [sijaitsee autokannen
alapuolella] ovat kiihdyksissään kovien äänien
vuoksi. Ainsalu lähettää Silver Linden vielä kerran
autokannen keula-alueelle (m.t., s. 46).
Matkustajat ja miehistön jäsenet panevat merkille
vielä yhden tai kaksi kovaäänistä pamausta ja laivan
läpi kulkevan tärinäaallon
Noin kello 01:01: Matkustajat ja miehistön
jäsenet panevat merkille vielä yhden tai kaksi
kovaäänistä pamausta ja laivan läpi kulkevan
tärinäaallon. Järjestelmämestari Henrik Sillaste
juoksee konehuoneen valvomoon. Matkustajat pakenevat
kannelta 1 ylöspäin. Vettä tunkeutuu paineella
kannelta 0 kannelle 1 (ibid.). [Kansi 1, jolla oli
matkustajahyttejä, sijaitse siis autokannen alla. Kansi
0, jolla olivat laivan huoltotila, sauna- ja
uima-allasosastot sekä yksi konferenssisali, sijaitsi
puolestaan kannen 1 alapuolella.]
Useimmat ajattelivat, että ESTONIA oli ajanut
karille tai törmännyt johonkin. Autokannen alapuolelta
kannelta 1 pakeni nyt paljon ihmisiä, jotka olivat jo
nähneet vettä käytävillä tai jotka kovat pamaukset
olivat saaneet paniikkiin (m.t., s. 47).
Kello 01:02: Laiva kallistuu noin 40-50 astetta oikealle
mutta oikenee jälleen, kallistuu vielä kerran, oikenee
taas noin 10 asteen kallistumaan, joka lisääntyy laivan
kiertokeinunnan vuoksi.
Noin kello 01:05: Kallistuma oikealle lisääntyy
hitaasti.
Noin kello 01:01-01:15: Pääkoneet pysähtyvät ja
vähän myöhemmin pysähtyvät myös dieselit.
Noin kello 01:20: Neljäs perämies Kaimar Kikas kysyy
konemestari Margus Treulta laivapuhelimella, voisiko
tämä pumpata painovettä oikean puolen tankeista tai
juomavettä muista tankeista vasemmalle puolelle.
Kello 01:22: ESTONIAn ensimmäinen virallinen
hätäkutsu (MAYDAY) rekisteröidään (m.t., s.
51).
Kello 01:24: 14 laivaa Itämerellä ja
rannikkovartiosto Turussa kuulevat uudelleen ESTONIAn
hätäkutsun, joka on suunnattu suoraan suomalaisille
Itämeren lautoille SILJA EUROPAlle ja MARIELLAlle.
Radioliikenne ESTONIAn ja muiden lauttojen välillä
nauhoitetaan tästä alkaen automaattisesti
(ibid.). ESTONIAn kolmas perämies Andres Tammes puhuu
20-30 asteen kallistumasta oikealle ja sähkökatkosta.
Outo häiriöaalto oli tuohon aikaan kyseisellä
alueella
On täysin mahdollista, että ESTONIAn perämiehet
olivat jo jonkin aikaa lähettäneet hätäkutsua, mutta
kukaan ei ollut kuullut sitä. Outo häiriöaalto oli
tuohon aikaan kyseisellä alueella, sillä myös
lähettyvillä olleiden laivojen vahdissa ollut
päällystö kertoi myöhemmin, että he eivät saaneet
radioyhteyttä etenkään Suomen tai Ruotsin
mannermaalle (m.t., s. 55).
14 laivaa, jotka olivat lähellä ESTONIAn
sijaintipaikkaa, kuulevat hätäkutsun ja sitä
seuranneen radiokeskustelun ja ottavat kurssin kohti
onnettomuuspaikkaa (ibid.).
Erityisen mielenkiintoista tässä
radioliikenteessä on se, että muiden laivojen
päällystön oli mahdotonta saada yhteyttä mantereelle
Helsinki Radioon ja siten antaa yleishälytys koko
Itämeren alueelle. Helsinki Radio kertoo jostain
häiriöaallosta, joka lamaannutti koko radioliikenteen.
Mutta pelkästään se ei ollut epätavallista
(m.t., s. 57).
pieni, tunnistamaton ja valaisematon laiva
Kun kaikki ympärillä olevat laivat ottivat
kurssin kohti ESTONIAn sijaintipaikkaa auttaakseen sitä,
havaittiin eräs pieni, tunnistamaton ja valaisematon
laiva, joka ei ajanut onnettomuuspaikalle, vaan
päättäväisesti siitä poispäin; muutamat
lähettyvillä olevien laivojen vahtiperämiehet
näkivät tämän laivan tutkassa ja kertoivat
myöhemmin, että tämä laiva katosi ESTONIAn
sijaintipaikan ja Suomen saariston välillä
(ibid.).
Kun hän [pelastunut matkustaja Thure Palmgren] jo
oli eräällä pelastuslautalla, hän näki pienen laivan
ilman valaistusta, [johon] aivan määrätietoisesti
vedettiin pari ihmistä vedestä. Sen jälkeen laiva
lähti onnettomuuspaikalta välittämättä muista
ihmisistä, jotka myös uivat vedessä (m.t., s.
58).
Myös pelastunut matruusi Elmar Siegel teki
samanlaisen havainnon. Hän jopa uskoi tunnistaneensa
tässä laivassa ESTONIAn pelastusveneen nro 1
(ibid.).
Noin kello 01:26-01:27: ESTONIAlla on nyt kurssi
käytännöllisesti katsoen pohjoiseen ja sen keula
osoittaa Suomen suuntaan.
Pieni potkurikone lähestyy ESTONIAa
Kello 01:29: MARIELLA-lautta yrittää saada ULAlla
yhteyttä Turun rannikkovartiostoon ja SILJA EUROPA
yrittää tavoittaa Helsinki Radiota, mutta kumpikaan ei
onnistu siinä. - Radioliikenteen häiriö tällä
alueella estää kaikki yhteydet. - Rannikkovartiostossa
Turussa vuorossa oleva vahtiupseeri luutnantti Kärppä
on tällä välin rekisteröinyt hätäkutsun ja
ilmoittanut esimiehilleen. ESTONIA kääntyy yhä
enemmän itäänpäin ja kallistuu edelleen oikealle. -
Pieni potkurikone lähestyy ESTONIAa (m.t.,
s. 59).
(Pelastunut saksalainen Georg Sörnsen muisteli:
'Kun ESTONIA makasi aivan kyljellään, sieltä kuului
joku ääni. Viimeinenkin ilma purkautui ulos laivasta,
se kuulosti aivan kuin kissan sihinältä'
[ibid.].) (Myös tämä on todiste siitä, että
ESTONIA oli täyttynyt vedellä alhaaltapäin, sillä
mikäli vesi olisi tunkeutunut yksinomaan autokannen
kautta, ei ilma olisi voinut niin nopeasti poistua sen
alapuolella sijaitsevilta kansilta. Laiva olisi tosin
menettänyt vakavuutensa, mahdollisesti jopa kääntynyt
täysin ympäri köli ylöspäin, mutta sitten autokannen
alapuolella olevalle alueelle jääneen ilman ansiosta
kellunut vielä tunteja, jos ei jopa päiviä ennen
uppoamistaan. Paras esimerkki tästä on JAN HEWELIUS,
joka upposi Rügenin edustalla. Tällöin onnettomuuden
syynä oli todella ollut autokannelle tunkeutunut vesi.
Sitten laiva oli kaatunut ja ajelehtinut Itämerellä
kaksi viikkoa [ylösalaisin] [m.t., s. 59-60].)
(Pelastunut Urban Lambertson kertoi poliisin
pöytäkirjan mukaan, että suunnilleen tähän aikaan
potkurikone oli lähestynyt uppoavaa laivaa idästä,
tehnyt pari kierrosta ja lentänyt sitten jälleen kohti
Viroa [m.t., s. 60].)
Kello 01:31: Viimeinen radioyhteys ESTONIAn ja SILJA
EUROPAn välillä. Se päättyy sanoihin: ESTONIA:
Kuinka kaukana te vielä olette? Todella pahalta,
todella pahalta näyttää nyt tässä kyllä.
SILJA EUROPA: Joo, me ollaan tulossa, vielä 48
minuuttia. - Tämän jälkeen radioyhteys ESTONIAan
katkeaa.
Kello 01:35: Vettä syöksyy komentosillalle, laivan
kello, joka on asetettu maailmanaikaan (UTC) eli
näyttää Greenwichin aikaa, pysähtyy kello 23:35. -
MARIELLAn kapteeni Jan-Thure Thörnros kertoo, että hän
näki kaukaa, kuinka ESTONIAn valot hävisivät.
Kello 01:35: Turun rannikkovartioston vuorossa oleva
helikopterimiehistö saa hälytyksen ja vahvistaa sen.
Häiriö koko pohjoisen Itämeren radioliikenteessä
Kello 01:42: SILJA EUROPA antaa hätäkutsun
kännykällä Helsinki Radiolle. Häiriö koko pohjoisen
Itämeren radioliikenteessä.
Kello 01:45: ESTONIA on nyt köli melkein ylöspäin,
laivan perä alkaa upota Itämereen.
Kello 01:48: ESTONIA häviää Utön saarella olevan
suomalaisen sotilastukikohdan tutkakuvasta.
Kello 01:50: Helsinki Radio lähettää vain Pan Pan
-ilmoituksen [hälytys, joka varoitti muita laivoja,
että jotakin epätavallista oli niiden reitillä].
Kello 01:52: Suomen meripelastuskeskus ilmoittaa
lopultakin Ruotsin meripelastuskeskukselle (m.t.,
s. 63)
Kello 01:55: ESTONIAn kaiku katoaa MARIELLAn ja SILJA
EUROPAn tutkakuvasta [ESTONIA oli uponnut].
Erikoinen episodi ennen ESTONIAn viimeistä lähtöä
Raben kirjan mukaan lastiupseeri lisäsi käsin
luetteloon [lastiluettelo, cargo manifest] ilman mitään
lisätietoja yhden kuorma-auton, joka ilmeisesti viime
minuuteilla oli tullut laivaan (m.t., s. 34). -
Viisi vuotta onnettomuuden jälkeen saksalainen
asiantuntija, kapteeni Werner Hummel Saksan
tutkimusryhmästä, onnistui saamaan kopion ESTONIAn
lastiluettelosta. Ja siihen oli lisätty vielä yksi
kuorma-auto, jota ei näy ollenkaan Estlinen
lastiluettelossa. Näissä molemmissa kuorma-autoissa oli
todennäköisesti salakuljetustavaraa (m.t., s.
35). - On siis varmaa, että ESTONIAn viimeisellä
matkalla autokannella oli kaksi kuorma-autoa, joista
toista ei mainittu ollenkaan lastiluettelossa ja toinen
oli lisätty siihen käsin ilman lisätietoja
(ibid.).
Arvokas lasti ja amerikkalainen sotilassaattue
Mitä noiden kahden kuorma-auton lastina oli? Varmaa on,
että lasti oli arvokas, sillä sotilassaattue oli
tuonut nämä kaksi kuorma-autoa laivalle, ja jopa
autolla ajo Estlinen terminaaliin oli keskeytetty
joksikin aikaa. Tämän lastin parissa oli ilmeisesti
työskennellyt useampia salaisen palvelun miehiä
(...) (m.t., s. 193). - (...) olemassa on
Viron tullin valvontavideo, josta on selvästi
havaittavissa, että laivaan ajettiin kaksi kuorma-autoa,
joiden lastina on täytynyt olla jotain erikoista.
Niillä oli nimittäin amerikkalainen
sotialssaattue (m.t., s. 195).
Pelastustoimista ja haverin tutkinnasta
Syyskuun 28. päivä 2006
Kello 01:57: Meripelastuskeskus Turussa ilmoittaa
Tukoholman meripelastuskeskukselle, että se alkaa
koordinoida pelastustöitä.
Kello 02:05: Suomen meripelastuskeskus nimeää SILJA
EUROPAn kapteenin Esa Mäkelän hätäpelastustoimien
koordinaattoriksi merellä.
Kello 02:12: MARIELLA näkee meressä valoja,
pelastusliivejä, pelastusveneitä ja -lauttoja.
Kello 02:30: MARIELLA saapuu ensimmäisenä
onnettomuuspaikalle ja aloittaa pelastustyöt. Korkean
alitansa ja kovan merenkäynnin vuoksi se voi kuitenkin
pelastaa vain hyvin pienen määrän ihmisiä merestä.
Ensimmäinen helikopteri lähtee Turusta.
Ruotsin pääministeri Carl Bildt saa kello 01:30 Ruotsin
aikaa (kello 02:30 Suomen ja Viron aikaa) puhelun
puolueensa juhlassa Ruotsin armeijan salaiselta
palvelulta MUST, jolloin hänelle kerrotaan ESTONIAn
uppoamisesta. (Viron sisäministeri Heiki Arike tiesi
onnettomuudesta mitä suurimmalla
todennäköisyydellä jo tuntia aikaisemmin [Rabe:
ESTONIA, s. 65].) (Viron liikenneministeri Andi Meister
kirjoitti kirjassaan 'Keskeneräinen lokikirja' mm.:
Sisäministeri sai tiedon, että ESTONIA makasi
kyljellään.) (Estonia oli todistettavasti
kyljellään kello 01:30 maissa.)
Kello 02:36: Suomen rannikkovartiosto tajuaa
onnettomuuden laajuuden ja pyytää apua Suomen
ilmavoimilta.
Kello 02:43: Ensimmäinen pikauutinen Ruotsin
tietotoimistolta TT:ltä: ESTONIA kaatunut ja
uponnut, meressä pelastusveneitä ja ihmisiä.
Kello 02:44: SILJA EUROPA tulee onnettomuuspaikalle.
Seuraavien tuntien kuluessa saapuu muita aluksia, muun
muassa FINNHANSA ja FINNJET. Kaikilla laivoilla on hyvin
rajoitetut pelastusmahdollisuudet omien teknisten
laitteidensa ja huonon sään takia.
Kello 03:00: Viron presidentti Lennart Meri saa tiedon
uppoamisesta.
Kello 03:05: Ensimmäinen helikopteri Turusta saapuu
onnettomuuspaikalle.
Kello 03:08: MARIELLAn miehistö pelastaa ensimmäiset
kuusi ihmistä omalla pelastuslautallaan. Myöhemmin he
pelastavat vielä toiset kuusi ihmistä.
Kello 04:38: Ensimmäinen Suomen ilmavoimien helikopteri,
joka oli sijoitettuna Utön saarelle vain 15 minuutin
päähän onnettomuuspaikasta, nousee ilmaan.
Kello 04:55: Suomen pääministerille Esko Aholle
ilmoitetaan tapahtumasta, sen jälkeen koko Suomen
hallitukselle.
Kello 05:00: Ensimmäinen lehdistökonferenssi Turun
pelastuskeskuksessa.
Kello 06:00: Viron presidentti Lennart Meri
allekirjoittaa asetuksen, jossa määrätään
nimittämään heti virolainen tutkintakomissio
tehtävänä tutkia onnettomuutta ja Viron valtion
viranomaisia, siis hallituksen ja kaikkien virkamiesten
ja valtion elinten toimia.
Kello 08:00: Venäjän hallitukselta tulee tarjous, että
Venäjän laivasto voi tarjota apua sukellusveneillä, ja
se määrätään heti valmiiksi lähtemään merelle.
Tässä tarkoitetaan erityisesti sitä, että
eloonjääneitä voi olla ilmataskuissa laivan sisällä
ja Venäjän laivastolla on erikoiskulkuneuvoja ja
työkaluja, joilla voisi pelastaa nämä ihmiset. Tätä
tarjousta koskevassa TASSin julkaisemassa lausunnossa
Venäjän hallitus on huolissaan ennen kaikkea kahdesta
laivalla olleesta venäläisestä. - Kuinka Venäjän
hallitus jo tähän aikaan tiesi, ennen kuin kukaan oli
nähnyt matkustajaluetteloa, erityisesti kahdesta
venäläisestä matkustajasta, on jäänyt
selvittämättä. - Suomi ja Ruotsi torjuvat jyrkästi
venäläisten avuntarjouksen.
Kello 08:13: SILJA EUROPA ilmoittaa, että siihen
mennessä oli pelastettu noin 90 ihmistä. Useimmat
kuljetettiin ensin Utön saarelle, muutamia oli
MARIELLAlla, samoin SILJA EUROPAlla, ja pari oli viety
sairaalaan Tukholmaan ja Turkuun.
Kello 09:00: Viimeinen hengissä pelastettu matkustaja
viedään Utöhön; tämän jälkeen löydetään vain
kuolleita. Tällöin eloonjääneiden lukumääräksi
ilmoitetaan 146, mutta näistä vielä yksi kuolee
myöhemmin Turun sairaalassa. - Mystisellä tavalla
päivän kuluessa katoaa vielä kahdeksan (8) ESTONIAn
miehistön jäsentä, jotka ensiksi olivat
eloonjääneiden listalla. Niiden joukossa oli myös
toinen kapteeni Avo PIHT. - Viralliseksi eloonjääneiden
luvuksi ilmoitetaan myöhemmin 137. - Illalla kyseisenä
päivänä (28.9.1994) kuolleina löydettyjen määräksi
ilmoitetaan 94 henkilöä.
Kello 11:00: Ensimmäinen, vahvistamaton, nimilista
pelastetuista leviää uutistoimistojen kautta. Siinä
mainitaan myös toinen kapteeni Avo Piht sekä seitsemän
(7) miehistön jäsentä. - Myöhemmin heidän
ilmoittamistaan pidetään virheenä. Noin Rabelle
kertoivat suomalaiset poliisit Puhalainen ja
Salonen haastattelussa Turussa keväällä 1996
(m.t., s. 67). Kuitenkin Raben jatkotutkimusten aikana
keväällä 1996 Tukholmassa Ruotsin pelastuskeskuksen
johtava lääkäri ja samanaikaisesti Huddingen sairaalan
johtaja tohtori Bo BRISMAR sanoi Rabelle: Meidän
täytyi tarkistaa luettelot, ja minä voin taata teille,
että nimet ja tiedot, jotka annettiin
tiedotuskeskuksesta, olivat oikein. Ne tarkistettiin
moneen kertaan ennen kuin ne julkistettiin (ibid.).
Kello 12:00: Virolaisella radioasemalla, KUKU-radiolla,
on erikoislähetys, jossa luetaan eloonjääneiden
nimiluettelo. Lueteltujen joukossa on myös Avo Piht ja
myöhemmin kadonneet seitsemän miehistön jäsentä.
Tämän luettelon oli tehnyt ja vahvistanut Viron
liikenneministeriö. Päivän kuluessa KUKU-radio
lähettää Ruotsin Punaisen Ristin avustustyöntekijän
haastattelun. Tämä oli ollut aikaisin aamulla
pelastustoimissa yhdessä helikopterissa ja kertonut,
että hän oli henkilökohtaisesti keskustellut
kapteeni Avo Pihtin kanssa (ibid.). Piht oli
kertonut hänelle nimensä ja lisännyt, että hän oli
toinen kapteeni. Keskustelussa hän oli myös maininnut,
että hän oli kotoisin virolaiselta Hiuma-saarelta,
missä hänen äitinsä yhä elää (ibid.).
Keskipäivällä entiset kollegat sekä muutamat
muut todistajat näkevät Avo Pihtin televisiossa. Nämä
kuvat lähetetään vain kerran. Avo Pihtin ja seitsemän
muun miehistön jäsenen mystisen katoamisen viranomaiset
julistavat myöhemmin erehtymiseksi ja virheeksi, eikä
sitä koskaan kunnolla tutkita (ibid.).
Kello 15:00: Carl Bildt, Esko Aho ja Viron pääministeri
Mart Laar tapaavat Turussa kolmen kesken. Tässä
tapaamisessa päätetään, että onnettomuuden syyt
annetaan yhteisen, suomalaisista, ruotsalaisista ja
virolaisista asiantuntijoista muodostettavan komission
(toimikunta) tutkittavaksi. Tässä keskustelussa
Carl Bildtin kerrotaan jo asettaneen etusijalle
erityisesti mahdollisten rakenteellisten puutteiden
tutkimisen (m.t., s. 68).
Kello 23:00: Rannikkovartioston pelastuskeskus Turussa
julkaisee ensimmäisen virallisesti vahvistetun
eloonjääneiden luettelon.
Syyskuun 29. päivä 1994: Virallisen kansainvälisen
tutkintakomission kokoonpano julkaistaan, ja komissio
aloittaa työnsä. - Carl Bildt lupaa Ruotsin kansalle,
että kaikki mahdollinen tullaan tekemään
onnettomuuden syiden selvittämiseksi, ruumiiden
nostamiseksi ja mahdollisesti myös itse laivan
nostamiseksi (m.t., s. 68-69).
Syyskuun 30. päivä 1994: ESTONIAn hylky löydetään,
ensimmäiset kaikuluotainkuvat annetaan lehdistölle.
Näitä kuvia katsoessa näyttää siltä, että
visiiri sijaitsisi melko lähellä laivaa. Tämän
tutkintakomissio tulkitsee olevan metallilevy, vaikka
sellaista metallilevyä ei koskaan löydetäkään. USA:n
liittovaltion poliisi FBI lähettää Ruotsin
hallitukselle faksin, jossa he tarjoavat apuun
erikoisryhmää, joka sanatarkasti käännettynä 'voisi
työskennellä tapahtumapaikalla useampia viikkoja'
(m.t., s. 69).
Lokakuun 2. päivä 1994: Kaksi suomalaista
sukellusrobottikameraa kuvaa ESTONIAn hylkyä. -
Visiiri ei enää ole ESTONIAn luona, eikä
myöskään enää sen edessä (m.t., s. 69).
Autoramppi edessä sekä oikean puolen takaramppi ovat
hieman avatussa asennossa. Hylky makaa noin 80 metrin
syvyydessä oikealla kyljellään noin 110-115 asteen
vinossa asennossa. - Tutkintakomission suomalainen
jäsen Kari Lehtola ilmoittaa yleisölle harkitusti
väärän löytöpaikan (ibid.). Näin ollen
laivoilla ESTONIAn hylylle matkustaneiden omaisten
surujumalanpalvelukset tapahtuvat väärällä paikalla,
siis ei uponneen lautan yläpuolella, vaan noin puoli
merimailia siitä poispäin. Kari Lehtola ilmoittaa
11.1.1995 Suomen liikenneministeriölle
lähettämässään anteeksipyyntöfaksissa: 'Olen
todennäköisesti ylittänyt toimivaltuuteni, kun halusin
eristää hylyn' (ibid.). Minkä vuoksi hän sen
teki, hän ei ole ilmoittanut julkisesti. Hylyn oikea
sijaintipaikka on: 59 astetta 22' 9 pohjoista
leveyttä ja 21 astetta 40' 9 itäistä pituutta.
Lokakuun 4. päivä 1994: Tutkintakomissio julkaisee
ensimmäisen väliaikaisen raportin. Siinä kerrotaan:
- onnettomuuden syynä oli veden kerääntyminen
autokannelle;
- vesi on tunkeutunut autokannelle etuaukon kautta;
- visiiri oli jonkin aikaa aikaisemmin irronnut ja pohja-
eli Atlanttilukko löydetty murtuneena.
Lokakuun 17. päivä 1994: Tutkintakomission toinen
väliaikainen raportti julkaistaan Tallinnassa. Siinä
todetaan muun muassa:
- visiiri irtosi, kun laiva vielä oli liikkeessä;
- vettä tunkeutui autokannelle autorampin kautta;
- visiiri repeytyi irti laivasta kaikkien kolmen lukon
pettämisen takia;
- molemmat sivulukot pettivät hitsaussaumasta korvakkeen
ja lattian välillä sekä Atlanttilukko korvakkeesta,
joka kannatti pulttia;
- pettämisen jälkeen merenkäynti oli avannut visiirin,
55 tonnia painavan visiirin hallitsemattomien liikkeiden
johdosta murtuivat lopulta saranat keulakorokekannella,
visiiriä piti paikallaan vain hydraulisylinteri;
- visiiri liikkui eteenpäin, repi autorampin auki ja
putosi eteenpäin mereen;
- yhä edelleen täyttä vauhtia ajava laiva sai
lyhyessä ajassa tuhansia tonneja vettä autokannelle,
kaatui ja upposi.
Tästä skenaariosta tutkintakomissio piti vasten
parempaa tietoa kiinni loppuraporttiin asti. Tosin sitä
paranneltiin lukituksen pettämissyiden osalta; tällöin
kaikin keinoin todisteltiin, että lukitus oli murtunut
'alimitoituksen', siis telakan liian heikon
rakentamistavan seurauksena (m.t., s. 70).
Lokakuun 18. päivä 1994: Tutkintakomission raportin
mukaan visiiri löydettiin paikasta 59 astetta 23'
pohjoista leveyttä ja 21 astetta 39' itäistä pituutta.
Tämä paikka sijaitsee noin 1800 metriä hylystä
lounaaseen. Vasta neljä viikkoa myöhemmin, 12.-19.
marraskuuta 1994, visiiri nostettiin ja vietiin
Hankoon (ibid.).
Lukuisia pommiuhkauksia
Vuosina 1993 ja 1994 oli Tallinnasta liikennöiviä
laivoja vastaan esitetty lukuisia pommiuhkauksia.
Ei vain ESTONIAa ja siten Estlinea vastaan, vaan
myös suomalaiseen Silja-varustamoon oli tullut useita
pommiuhkauksia (Rabe: ESTONIA, s. 178).
Estline-varustamo tiesi erittäin tarkasti kaikista
pommiuhkauksista, kuten käy ilmi silloisen Estlinen
johtajan Johan JOHANSSONin ja hänen varamiehensä Toivo
NIINASin lausunnoista. ESTONIAn uppoamispäivänä
molemmat olivat erittäin kauhistuneina ilmoittaneet,
että hyökkäys oli sen taustalla. Myöhemmin he eivät
enää halunneet antaa mitään tietoja siitä
(m.t, s. 178).
Ruotsin pelastusyhdistys (RITS) piti vuosina 1993 ja 1994
yhteensä neljä harjoitusta pommihälytyksen varalta eri
laivoilla ja kaikkien mahdollisten skenaarioiden mukaan.
Yksi suurimmista harjoituksista tapahtui ESTONIAlla
2.2.1994. Hämmästyttävää siinä on, että
tämän harjoituksen skenaario on kuin tapahtumien kuvaus
yöllä 27.-28.9.1994. Melkein tarkalleen sillä
paikalla, missä tänään ESTONIAn hylky makaa
merenpohjassa, RITS simuloi pommiharjoituksen
(ibid.). Harjoituksen aikana hälytys molemmille
palonsammutusryhmille, jotka piti ohjata pelastamaan
matkustajia autokannen alapuolelta, kuului: 'Mr Skylight
One and Two', siis samoin kuin se toimintakäsky, joka
todellisen uppoamisen aikana myöhemmin kuului
kaiuttimista (m.t., s. 179). Todellisen uppoamisen
aikana kuulutuksen Mr Skylight One and Two
antoi naisääni. Sen vuoksi on oletettava, että se
annettiin info-tiskiltä, sillä vain sieltä voidaan
lähettää kuulutuksia, jotka kaiutinjärjestelmän
avulla kuuluvat koko laivassa. Mutta koska joku
nuori rouva info-tiskillä ei varmasti oma-aloitteisesti
ole lähettänyt sellaista merkittävää kuulutusta, on
lähdettävä siitä, että perämiehet komentosillalla
ovat antaneet hänelle käskyn siihen (m.t., s.
180).
Rabe on tehnyt seuraavan johtopäätöksen:
komentosillalla perämiehet tietoisesti
päättivät antaa tämän hälytyksen (ibid.).
Mikäli tuolla hetkellä olisi ollut kysymys vain
veden tunkeutumisesta laivaan, kuten tutkintakomissio
väittää, perämiesten olisi pitänyt antaa
toisenlainen kooditettu kuulutus (ibid.).
Kaikkien käytettävissä olevien tosiasioiden
asiallisen harkinnan jälkeen Rabe on tullut siihen
lopputulokseen, että kuulutus 'Mr Skylight One and
Two' annettiin, koska ESTONIAlla oli tapahtunut
räjähdys. Vain tällä edellytyksellä 'Mr Skylight One
and Two' oli oikea käsky miehistölle, niin kuin sitä
oli kokeiltu myös pelastusharjoituksissa (ibid.).
Merikadetti Paavo Pruulin lausunnon mukaan siihen
aikaan oli niin paljon pommiuhkauksia, ettei niitä
kaikkia yksittäisiä voinut mitenkään ottaa
vakavasti (ibid.). Tästä on useampia
vihjeitä, osaksi nimettömiä, mutta osaksi täysin
avoimesti kerrottuja. Kiristyssumma piti siirtää
virolaiselle osapuolelle ESCOn kirjanpitoasiakirjoihin,
joka [ESCO] omisti puolet Estlinesta. Todisteiden tästä
piti olla tukholmalaisen KPGU-yhtiön tilintarkastajan
Peeter Riitin mukana onnettomuusyönä. Hän hukkui
ESTONIAn mukana, sillä hän oli myöhästynyt lennoltaan
27.9.1994 iltapäivällä, jolloin Estline oli
majoittanut hänet lautalle (ibid.). Nordic
Consulting -nimisen firman omistajan Eugen JUSHTSHUKin
saksalaiselle asiantuntijaryhmälle vuonna 1997 antaman
lausunnon mukaan varustamoa kiristettiin, kun
ESTONIAlla tehtiin todella paljon rahaa
(ibid.). Hän viittasi yhteyteen Venäjän mafian
kanssa. Maksut suoritettiin kesään 1994 saakka
säännöllisesti, kunnes Ruotsin ja Viron hallitukset
suosittelivat maksujen lopettamista. Estline keskeytti
maksut, minkä seurauksena kiristäjät ilmoittivat,
että lautalle tapahtuisi jotain. Estline pysyi kovana,
eikä maksanut enää (m.t., s. 180-181). (Viron
entinen poliisipäällikkö Ain Seppik on puolestaan
sulkenut pois rikollisen taustan suojelurahan
kiristysympäristöstä [m.t., s. 181]. Hän
vakuutti, että tätä mahdollisuutta Viron poliisi oli
tutkinut yksityiskohtaisesti ja tullut siihen
yksiselitteiseen tulokseen, että sellaista taustaa ei
ole olemassa [ibid.].)
Kadonneitten pelastettujen arvoitus
Toisen kapteenin Avo PIHTin ja seitsemän muun miehistön
jäsenen katoaminen on yhä edelleen arvoitus.
Aikaisina aamun tunteina 28. syyskuuta 1994 monta
helikopterien pelastamaa eloonjäänyttä vietiin
suomalaiselle sotilassaarelle Utölle. Kaikkein
ensimmäisten sinne tuotujen haaksirikkoisten joukossa
piti olla myös Avo Piht, ESTONIAn toinen kapteeni
(Rabe: ESTONIA, s. 182). Näin kertoi ruotsalainen
pelastaja muutamia tunteja myöhemmin erään
radiotoimittajan mikrofoniin. Hän oli aivan varma, että
hän oli henkilökohtaisesti jutellut Avo Pihtin kanssa,
sillä hän ei ollut kertonut pelkästään, että hän
oli ESTONIAn toinen kapteeni, vaan että hän oli
kotoisin Hiumasta, eräältä mantereen edustalla
sijaitsevalta saarelta, jossa hänen äitinsä yhä
elää (m.t., s. 183). Tämän haastattelun
lähetti saman päivän kuluessa myös eräs virolainen
radioasema, jolloin myös Sirje Piht, Avo Pihtin vaimo
kuuli sen (ibid.). Myös radiossa
liikenneministeriön edustaja oli jo lukenut virallisen
luettelon eloonjääneistä, eikä siitäkään ollut
puuttunut hänen miehensä nimeä. Lisäksi yksi Avon
kollega, Erich Moik, joka myös työskenteli Estlinella,
oli puhelimitse ilmoittanut siitä (ibid.).
Sirje Piht meni 1. lokakuuta Estlinen toimistoon,
missä hänelle näytettiin virallinen Suomesta tullut
faksi, jossa hänen miehensä nimi oli aivan ylhäällä,
eloonjääneeksi merkittynä. Mutta Avo Piht ei tullut
enää koskaan kotiin (m.t., s. 183).
Monille omaisille kävi samoin kuin Sirje Pihtille.
ESTONIAn päämekaanikko Lembir Leiger, kaksi nuorta
tanssijatarta esiintyjäryhmästä Hannely ja Hannika
Veide, laivan lääkäri Victor Bogdanov,
tax-free-kauppojen johtaja Tiina Müür, mekaanikko Agur
Targama ja neljäs perämies Kaimar Kikas
yhteensä seitsemän perhettä sai tietoja
sairaalahenkilökunnalta, pelastuspalvelusta ja
poliisilta, että heidän omaisensa olivat elossa. Mutta
kotiin he eivät kuitenkaan enää koskaan tulleet
(ibid.).
Viron pääministeri Mart Laar kävi Turun sairaalassa
tavatakseen eloonjääneitä. Hieman tämän
käynnin jälkeen Mart Laarin työtoveri kertoi Viron
uutistoimistolle Baltic News Servicelle, että Laar oli
jo puhunut Pihtin kanssa ja että toisen kapteenin
viittaukset onnettomuuden mahdollisesta
terroristitaustasta otetaan erittäin vakavasti. Sen
vuoksi BSN ilmoitti klo 13.42, että Piht oli pelastettu
ja oli jo antanut lausunnon (m.t., s. 185).
Myös Ruotsissa vahvistettiin, että Piht eli.
Uutislähetyksessä 29.9.1994 ilmoitettiin
taustalla kuva merenkulkuviraston
turvallisuuspäälliköstä Bengt-Erik Stenmarkista
että tämä oli kertonut, että Piht eli ja oli
jo antanut ensimmäiset lausunnot (ibid.).
Tästä antoi myös Reuters ilmoituksen 30.9.1994,
jota [ilmoitusta] ei ole kumottu. Myös Virossa oli
tällä välin ilmeisesti saatu tietoja Pihtistä, sillä
Andi Meister sanoi TV-kameroiden edessä: 'Ne, jotka ovat
piilottaneet Pihtin, tietäkööt saavansa
rangaistuksen' (ibid.). Myös
kirjeenvaihdosta, joka tästä asiasta käytiin Ruotsin
Tallinnan suurlähetystön ja Ruotsin ulkoministeriön
välillä, käy ilmi, että Piht oli selvinnyt
onnettomuudesta elossa. Tämä kirjeenvaihto tosin
leimattiin heti 'salainen'-leimalla (ibid.).
Kuitenkin vain vähän myöhemmin Avo Pihtiä ei
enää ollut olemassa, häntä ei koskaan ollut
pelastettu ja kaikki, jotka olivat hänet nähneet,
olivat erehtyneet (m.t., s. 185).
Vähän sen jälkeen, kun Jutta Rabe oli tavannut
ja haastatellut Tallinnassa vielä yhtä Avo Pihtin
televisiossa nähnyttä todistajaa, murtauduttiin hänen
toimistoonsa Tallinnassa ja kalustus tuhottiin
täydellisesti (m.t., s. 185). Lisäksi
kirves oli isketty seinään varoituksena, jota oli
mahdoton käsittää väärin. Häntä lisäksi uhattiin
puhelimitse: hänen olisi parempi pitää suunsa
tukossa (ibid.). Raben tultua takaisin
hotellihuoneeseensa, hän huomasi, että hänen
tavaroitaan oli pengottu. Vasta seuraavana aamuna hän
huomasi hiustenkuivaajasta leimahtaneesta
liekistä, että sen kaapelia oli leikelty (m.t.,
s. 185-186). Sitten Rabe sai elämänsä ensimmäisen
tekstiviestin. Varoitus nyt myös sinä, Rabe
luki suureksi hämmästyksekseen. Viestin lähettäjän
numerosta puuttuivat kolme viimeistä numeroa.
Mutta alkuosa oli yksiselitteinen: se oli Ruotsin
puolustusministeriön numero (m.t., s. 186). Kun
Rabe jatkoi matkaansa MARE BALTICUM -laivalla Tukholmaan,
muutama gangsterityyppi lähestyi häntä
todella uhkaavasti (ibid.). Rabea kehotettiin
lopettamaan tutkimuksensa viipymättä. Muutoin hän
voisi erittäin helposti pudota yli laidan
(ibid.).
Politiikkaa ja tiedustelujärjestöjä
Ymmärtääkseen mahdollisen attentaatin taustat ja
käsittääkseen asioiden moninaisen yhteenpunoutumisen
laajuuden on palautettava mieleen
kansainvälispoliittinen tilanne vuonna 1994. Berliinin
muurin luhistumisen ja sitä seuranneen Neuvostoliiton
hajoamisen jälkeen maailma oli murrostilassa. Kylmä
sota näytti olevan lopussa, kartat piirrettiin
uudelleen, uudet poliittiset puolueet ja johtajat saivat
puheenvuoron ja länsimaille avautui uusia markkinoita ja
mahdollisuuksia. Yhteisyrityksiä sekä läntisen ja
itäisen omistajan muodostamia firmoja ilmestyi kuin
sieniä sateella, mutta lakeja ja ohjesääntöjä ei
ollut käytännöllisesti katsoen lainkaan tässä
kommunismin jälkeisessä maailmassa, eikä ainakaaan
ketään, joka olisi pystynyt niitä valvomaan. Tunnelma
oli kuin villissä lännessä, sillä erotuksella, että
maantieteellisesti villi länsi sijaitsi nyt idässä.
Monet suhtautuivat muutoksiin myönteisesti. Heillä oli
suuria toiveita 'vapaudesta', 'demokratiasta' ja
erityisesti henkilökohtaisesta osuudesta lännen
rikkauksiin. Mutta oli myös ryhmiä, jotka eivät
olleet ollenkaan samaa mieltä tavasta ja tyylistä,
jolla Boris Jeltsin johti maata kohti vapaata
markkinataloutta (Rabe: ESTONIA, s. 197).
Erityisesti kovan linjan kannattajat hänen
kriitikkojensa ja vastustajiensa joukossa syyttivät
Jeltsiniä siitä, että hän harjoitti kerran niin
ylpeän ja menestyskekkään Neuvostomaan loppuunmyyntiä
ja että korruptio ja mafia levittäytyivät kaikkialle.
Todellisuudessa erityisesti sotilashenkilöt
kenraalitasolla solmivat suuren tyylin rikollisia
sopimuksia. Kuten aina, todellista rikossyytettä tämän
nopeasti kasvavan kenraalimafian ei tarvinnut
pelätä (ibid.).
Paljon pyöri tavaroiden laittomassa myynnissä ja
salakuljetuksessa: aseita, huumeita, alkoholia, malmeja,
arvokkaita metalleja, radioaktiivisia materiaaleja;
tavaroiden kirjo oli laaja. Tallinna, joka ennen vuotta
1991 yhdessä Latvian ja Liettuan kanssa oli ollut osa
Neuvostoliittoa, tuli Suomen ja Ruotsin lauttayhteyksien
takia tärkeäksi markkinapaikaksi (m.t., s.
197-198). Suunnilleen kahdeksan eri mafiaryhmää
harjoitti siellä kauppaa vuosina 1991-1993, kuten
entinen poliisipäällikkö Ain Seppik on Rabelle
kertonut (ks. m.t., s. 198). Kaikilla näillä
ryhmillä oli venäläinen 'kummisetä', muutamat heistä
olivat entisiä sotilaita ja vain muutamat käyttivät
hyväkseen virolaisia 'työntekijöitä' (m.t., s.
198). Kaiken kaikkiaan Tallinna oli (...)
ihanteellinen temmellyskenttä kaikenlaiselle
rikolliselle toiminnalle (ibid.).
Venäjän presidentti Jeltsin allekirjoitti 26.6.1994
lännen massiivisen painostuksen alla sopimuksen
joukkojen vetämisestä Virosta. Sopimuksen mukaan
venäläisten tuli vetää joukkonsa Virosta 31.8.1994
mennessä. Viron armeiajn ylipäälliköksi nimitettiin
vuonna 1993 kenraali Aleksander Einseln, joka oli
syntynyt Virossa mutta muuttanut nuorena vanhempiensa
kanssa Yhdysvaltoihin.
Eräällä korkea-arvoisella saksalaisella
sotilashenkilöllä oli 28.9.1994 tapaaminen Einselnin
kanssa hänen toimistossaan Tallinnassa (m.t., s.
198). Einseln vastaanotti hänet sanoin: '...Tämä
hyökkäys tarkoittaa meitä.' Kenraali Einselnilla oli
siis ilmeisesti jo muutama tunti matkustajalautan
uppoamisen jälkeen tietoja, että kysymyksessä oli
ollut hyökkäys (m.t., s. 199). On
mielenkiintoista, että Einseln selvästi näki
poliittiset tai sotilaalliset syyt ESTONIAn uppoamisen
taustalla (ibid.). Myös NATOssa on ESTONIAn
uppoamisen täytynyt aiheuttaa neuvottomuutta, sillä
'sattumalta' se oli juuri se päivä, jolloin NATOn
merivoimat aloittivat 'SACLANT'-operaation, ensimmäisen
yhteisen merisotaharjoituksen Baltian maiden merivoimien
kanssa Skagerrakissa (ibid.).
On myös muita perusteita päätellä, että hyökkäys
oli suoritettu poliittisista syistä. Läheisessä
yhteydessä siihen on Venäjän Baltian armeijan entinen
ylipäällikkö kenraali Dzhohar Dudajev, tshetsheeni,
joka myöhemmin ensimmäisessä Tshetshenian konfliktissa
Venäjän kanssa esitti tärkeää osaa (ibid.).
(Dzhohar Musajevitsh Dudajev (15.4.1944-21.4.1996) oli
Tshetshenian ensimmäinen [separatistinen] presidentti ja
johtaja. Neuvostoaikaan hän oli ilmavoimien kenraali ja
strategisen pommituslentodivisioonan [ydinpommein]
komentajana Virossa (Tartto). Vuoden 1991
vallankaappauksessa Dudajev kieltäytyi tottelemasta
käskyä lähettää joukkonsa Tartoon. Hän palasi
Tshetsheniaan vuonna 1991 ja ryhtyi tshetsheenien
johtajaksi. Hänet valittiin vapailla vaaleilla
Tshetshenian presidentiksi 27.10.1991. Hänet
surmattiinvuonna 1996 ilmaiskussa. Väitetään, että
hänen sijaintinsa saatiin selville paikantamalla hänen
käyttämänsä satelliittipuhelin.)
Dudajev oli nopeasti huomannut, että Tallinnan
kautta pystyisi järjestämään ensiluokkaisen
kuljetusreitin huumeille, ja sitä hän käytti
organisaatioineen tarmokkaasti hyväkseen (Rabe:
ESTONIA, s. 199). Yksi näistä
salakuljetusreiteistä kulki Itämeren poikki ja käytti
ESTONIAa. Dudajev oli löytänyt hyvän
rahoitusmahdollisuuden Tshetshenian sodalle Venäjää
vastaan (ibid.). Tämä ei (...) ollut
jäänyt huomaamatta Venäjän salaiselta
palvelulta (ibid.). Itse asiassa monet poliittiset
syyt perustelivat venäläisten hyökkäyksen ESTONIAa
vastaan. Näin oli mahdollista tappaa monta
kärpästä yhdellä iskulla: virolaiset poliitikot
ymmärtäisivät varoituksen, joka osoitti
NATO-ponnistelujen suuntaan, ja tärkeä
salakuljetusreitti olisi hajotettu, ainakin joksikin
aikaa. Ja loppujen lopuksi amerikkalaisia olisi estetty
(...) saamasta korkean teknologian ase- ja
varustuslastiaan (ibid.). Venäläiset saattoivat
lisäksi olla melko varmoja, että kukaan
lännessä ei uskaltaisi syyttää heitä attentaatista,
sillä silloin länsi ottaisi riskin
vastakkainasettelusta tai mahdollisesta paluusta kylmän
sodan aikaan (ibid.). Sen lisäksi
amerikkalaisten olisi pitänyt paljastaa
'kiinnostuksensa' avaruusaseisiin ja Ruotsin kertoa
kuljetusavustaan (ibid.). Kysymyksessä olikin
indisioiden valossa täydellinen operaatio,
jonka vain tiedustelupalvelut kykenevät toteuttamaan,
tai ryhmittymät, joiden jäseniin kuuluu entisiä
tiedustelupalvelun jäseniä.
Neuvostoliiton hajottua Jeltsin hajotti myös KGB:n. Sen
seuraajaksi perustettiin MSB, joka tunnetaan nykyisin
nimellä FSB. Sen palvelukseen siirrettiin vain ne KGB:n
virkailijat, jotka suhtautuivat Jeltsiniin
ystävällisesti. Tämä johti siihen, että vuonna 1991
päättyessä Moskovan pahamaineisessa
Ljubjanka-rakennuksessa, KGB:n päämajassa, ja tietysti
myös sen muissa toimipisteissä vallitsi pelko. Monet
työntekijät alkoivat liputtaa Jeltsinin puolesta,
vaikka he eivät oikeastaan kannattaneet hänen
politiikkaansa. Taustalla kuohunta yhä jatkui, ja melko
pian muodostettiin ryhmä Felix, joka oli nimetty KGB:n
perustajan Felix Dzherzhinskin mukaan. Felix-ryhmä
muodostui aktiiveista MSB-upseereista ja agenteista
ja Venäjän sotilaallisen tiedustelupalvelun
jäsenistä (m.t., s. 200).
Felix-ryhmään kuului myös Igor Kristapovits.
Hän oli (...) salakuunteluasiantuntija. Ja vielä
enemmän: varatullipäällikkönä hän oli heti lautan
uppoamisen jälkeen takavarikoinut tullin valvontavideot,
joihin oli kuvattu ESTONIAn lastaus. Tämän hän teki
hyvin perustein, sillä aivan liian selvästi (...)
näistä nauhoista on havaittavissa, että
amerikkalaisissa univormuissa olevat miehet saattoivat
muutamia kuorma-autoja lastaukseen (ibid.)
Kolme viikkoa ESTONIAn uppoamisen jälkeen
salakuunteluasiantuntija ja varatullipäällikkö Igor
Kristapovits murhattiin suoraan asuntonsa edessä
Tallinnassa kahdella niskalaukauksella, jotka
ammuttiin Viron armeijan pistoolilla (ibid.).
Tapaus ESTONIAsta kerrotaan Ruotsin
ulkoministeriössä olevan 500 huippusalaista asiakirjaa.
Vähemmän salaiset paperit vapautettiin parlamentin
päätöksellä syksyllä 2000. Näiden asiakirjojen
joukossa on muutamia erittäin mielenkiintoisia
papereita, esimerkiksi Ruotsin Tallinnan lähetystön
kirje ensimmäisiltä uppoamisen jälkeisiltä
päiviltä, jossa on selvästi sanottu, että Virolle
olisi katastrofi, mikäli tulisi julki, että miehistön
virhe ei aiheuttanut uppoamista, vaan vieraat valtiot,
mikä olisi vielä pahempaa (m.t., s. 201) * * *
|