PÄÄSIVULLE

Artikkeli on julkaistu editoituna Suomen Sotilas -lehden numerossa 3/2005


 

Hannu Yli-Karjanmaa

Terrorismin määritelmistä

Terrorismi, terroristi ja terroriteko - siinä yleisessä keskustelussa nykyään usein viljeltyjä käsitteitä. Yhdysvalloissa kolme vuotta sitten tapahtuneen terrori-iskun jälkeen terrorismiin viittaavien sanojen käyttö on varmasti moninkertaistunut ja samalla myös sanojen löysä ajattelematon käyttö. Sanotaan, ettei sanalle terrorismi ole yleisesti hyväksyttyä määritelmää. Ehkä näin on, mutta on mahdollista myös käytettävissä olevien määritelmien valossa analysoida sitä mikä on terrorismia ja mikä ei ole. Tämä on tärkeää siksi, että terrorismi-sanan tärkein tarkoitus näyttää olevan leimaaminen.

 

Terrorismin määritelmiä

Otan esimerkiksi kolme varsin sattumanvaraisesti valittua esimerkkiä terrorismin määritelmästä:

Webster's University Dictionary: systemaattinen väkivallan käyttö, kauhun levittäminen ja pelottelu tavoitteen saavuttamiseksi.

US Dept of Defence: laskelmoitu väkivallan käyttö tai sillä uhkaaminen pelon aikaansaamiseksi, tarkoituksena pakottaa tai pelotella hallituksia tai yhteiskuntia päämäärien tavoittelemiseksi, jotka ovat yleensä poliittisia, uskonnollisia tai ideologisia.

FBI: terrorismi on voiman tai väkivallan laitonta käytämistä henkilöitä tai omaisuutta kohtaan, tarkoituksena pelotella tai pakottaa hallitusta, siviiliväestöä tai niiden osaa poliittisten tai sosiaalisten tavoitteiden ajamiseksi.

Oma versioni, koottu yllä nähdyistä: Terrorismi on väkivallan tai sen uhkan kohdistamista siviiliväestöön tavoitteen saavuttamiseksi.

Terrorismi on eräänlaista aseellista propagandaa. Terroritekojen propagandavaikutus on suuri ja eri osapuolet tekevät kaikkensa pyrkiessään hyötymään niistä. Siitä syystä neutraali määritelmä ja sen johdonmukainen soveltaminen ilman poliittisesti värittynyttä asennetta on tärkeää. Erilaisia siviiliväestöön kohdistettuja tekoja tulisi arvioida neutraalisti ilman, että kiinnitämme huomiota seikkoihin, joita määritelmätkään eivät ota huomioon. Määritelmien valossa ei ole merkitystä sillä, kuljetetaanko pommi kohteeseen räjähdevyön vai ohjuksen muodossa tai antaako käskyn suurvalta-armeijan kenraali vai luolassa piileskelevä parrakas taistelija. Jos tällaisten seikkojen annetaan vaikuttavat arviointiin, kyseessä on politikointi.

Toinen terrorismin arviointia vaikeuttava tekijä on se, että teoista on vaikea saada puolueetonta ja syvällistä tietoa. Terroriteot ovat osapuolten propagandasodan polttopisteessä ja tiedottaminen niistä on useinmiten raskaasti vääristeltyä ja epäluotettavaa. Tiedottamisessa haetaan suurinta mahdollista poliittista hyötyä. Valitettavasti media ei useinkaan kykene tai halua erotella propagandaa autenttisista tiedoista, vaan sensaatiohakuisuus määrittää raportointia. Syvällekäyvien analyysien julkaisu tapahtuu huomattavasti myöhemmin, jolloin valheellinen raportointi on jo tuottanut halutun propagandavaikutuksen. Valitettavasti usein toistetut valheet myös kirjataan historiaan ja muutamat analyyttiset tutkimukset unohdetaan.

 

Terrorismin motiiveista

Tarkastelen tässä rauhanomaisissa yhteiskunnissa sotatoimialueitten ulkopuolella tapahtuvia terroritekoja. Niiden motiivit ja mahdolliset taustavoimat voidaan jakaa useaan ryhmään.

Maan oma hallitus, asevoimat, turvallisuuselimet tai niihin sidoksissa oleva yksityinen sektori
Terroriteon järjestäminen on kaikkein helpointa niille organisaatioille, jotka vastaavat maan turvallisuudesta. Motiivit tällaiselle toiminnalle ovat lukuisat. Median huomion vetäminen pois ei-toivotuista aiheista, kansalaisten hallitseminen uhkakuvien avulla, kansalaisvapauksia rajoittavan ja turvallisuuselinten valtaa lisäävän lainsäädännön läpivieminen, rahoituksen lisääminen kyseisille elimille ja eri organisaatioiden valtataistelu. Hallituksella saattaa myös olla tarve järjestää provokaatioita aloitettavan sodan perustelemiseksi tai jonkin etnisen tai muun ryhmän demonisoimiseksi. Teot voivat olla tuhoisiakin ja aiheuttaa paljon ihmisuhreja, mikäli halutaan aiheuttaa suuttumusta väestön keskuudessa. Tähän kategoriaan viittaavat väitteet pyritään tekemään naurun alaisiksi kutsumalla niitä salaliittoteorioiksi.

Separatistinen tai muu maan sisäinen ryhmä
Valtiosta irti pyrkivä sotilaallisesti alakynnessä oleva separatistiryhmä voi pyrkiä järkyttämään maan poliittista järjestelmää ja kansalaismielipidettä järjestämällä suurta huomiota herättäviä iskuja. Liiallista siviiliuhrien uhrien aiheuttamista on vältettävä. Iskut kohdistetaankin siksi usein valtiollisiin kohteisiin. Erilaisilla panttivankitilanteilla pyritään pakottamaan pakottamaan vastapuoli neuvotteluihin ja saamaan julkisuutta omalle asialle. Usein halutaan voittaa valtaväestön sympatioita kohtelemalla panttivankeja hyvin.

Toinen valtio ja sen tukemat ryhmät
Toinen valtio saattaa olla kiinnostunut maan destabilisoimisesta järjestämällä terroritekoja. Motiivi saattaa olla hallituksen alistaminen omaan tahtoon, maan hajottaminen pienempiin osiin, luonnonvarojen haltuunotto, hallituksen vaihtaminen tms. Voidaan järjestää vaikkapa etnisten ryhmien välisiä veritekoja, jotka uhkaavat syöstä maan sisällissotaan. Toinen valtio käyttää toimintaan tyypillisesti jotain maan sisäistä ryhmää tai maasta kotoisin olevia agentteja.

Ylikansallinen järjestö
Terroritekojen taustalla saattaa olla myös jokin ylikansallinen järjestö, jolla on omia ideologisia, valtapoliittisia, uskonnollisia tai taloudellisia intressejä toimintaansa.

Monet terroriteot ovat sekamuotoja edellä esitetyistä ja julkisuuteen pyritään usein esittämään harhaanjohtava kuva todellisesta taustavoimasta.

 

False flag -terrorismi

Toisen osapuolen nimissä suoritettavat yleistä suuttumusta herättävät teot ovat tehokas keino tehdä mustamaalaavaa propagandaa. Tyypillisesti näin toimii valtio jotain oppositio- tai separatistiryhmää tai sen aseellista järjestöä vastaan. Teot voivat kohdistua järjestön kannattajakuntaa vastaan, jolloin pyritään murentamaan sen kannatuspohja tai valtaväestöä kohtaan, jolloin pyritään aiheuttamaan suuttumusta radikaalien vastatoimenpiteitten oikeuttamiseksi. Median taitava hyväksikäyttö on avainasemassa.

Valtiollisten turvallisuuselinten taistelu separatistijärjestöä vastaan voi pitää sisällään seuraavia periaatteita:

 

Esimerkkitapaus: Venäjän ja Tšetšenian välinen sota

Yksinkertaisuuden vuoksi seuraavassa tarkastelussa käytän sanaa venäläiset siinä merkityksessä, että se kattaa myös Venäjän puolella taistelevat tšetšeenit ja tšetšeenit -sanaa kuvaamaan itsenäisyysmielisiä tšetšeenejä.

Minkälaiset teot tiedotusvälineissä raportoidaan terrorismina Tšetšeniassa ja Venäjällä?
Usein terrorismina uutisoitavia tekoja ovat:

Uutisoitaessa ei ole terrorismia tai ei uutisoida lainkaan:

Näyttää siltä, että terrorismi-sanan käyttö ei ole missään suhteessa sanan käytettävissä oleviin määritelmiin. Pikemminkin vahvemman osapuolen myötäily ja kunkin henkilön omat sympatiat vaikuttavat asiaan. Heikomman osapuolen väkivallanteot ovat silloin terrorismia ja vahvemman osapuolen teot "terrorismin vastaista taistelua". Terrorismi-sanan päätarkoitukseksi nousee tällöin leimaaminen ja demonisointi. Alunperin tuomittavana koettu siviiliväestön vahingoittaminen ja pelottelu jää sivuseikaksi. Venäjä on eristänyt Tšetšenian toimittajilta. Se pystyy siten varsin tehokkaasti kontrolloimaan uutisvirtaa ja päättämään mitkä tapahtumat nousevat uutisotsikkoihin. On selvää, että Venäjän ensisijainen intressi on tällä tavoin korostaa tšetšeenien mainetta terroristeina.

 

Tarkempi analyysi Tšetšenian sotaan liittyvistä terroriteoista

Venäläisten teot

Tšetšenian sodan alkuvaiheeseen liittyi asutuskeskusten systemaattinen tuhoaminen pommituksin ja kiellettyjen aseitten, kuten tyhjiöpommien laajamittainen käyttö. Tavoitteena oli osaltaan siviiliväestön pelottelu ja surmaaminen. Tämä täyttää terrorismin määritelmän.

Miehittäjän keinovalikoimaan ovat sittemmin kuuluneet ns. puhdistusoperaatiot. Niissä miehitysjoukot vangitsevat kohteena olevasta kylästä miespuolista väestöä suurin joukoin, kiduttavat heitä, surmaavat ja vaativat sukulaisilta lunnaita. Toiminnan tarkoituksena on pelotella ja alistaa väestö, jotta nämä ilmiantaisivat ne jotka taistelevat venäläisiä vastaan. Tämä toiminta täyttää terrorismin määritelmän.

Puhdistusoperaatioiden aikana raiskataan naisia ja toisinaan myös miehiä. Tavoite on nöyryyttäminen ja kauhun kylväminen väestön keskuuteen. Keino on erityisen tehokas muslimiyhteisössä. Tämä toiminta täyttää terrorismin määritelmän.

Ns. täsmäpuhdistuksissa miehittäjien kuolemanpartiot menevät naamioituina yöllä ilmiantajan listan mukaan ihmisten koteihin ja vievät miehet pois tai surmaavat paikan päällä. Nyttemmin samaa sovelletaan aviomiehensä menettäneisiin naisiin, koska pelätään näistä tulevan "mustia leskiä". Tavoite on pitää väestö jatkuvan pelon vallassa samalla kun murhataan epäilyttäviksi koettuja henkilöitä. Tämä toiminta täyttää terrorismin määritelmän.

Tšetšeenien teot tai teot joita väitetään tšetšeenien tekemiksi

Nykyisen Tšetšenian sodan eräänä syynä Venäjä piti syyskuun 1999 kerrostaloräjäytyksiä Moskovassa, Volgodonskissa ja Buinaksissa. Venäjä ei ole esittänyt mitään luotettavia todisteita tšetšeenien syyllisyydestä. Monet aihetodisteet sen sijaan viittaavat Venäjän turvallisuuspalveluun FSB:hen syyllisenä. Tällaisia viitteitä ovat Rjazanin "viides pommi", jonka asettamisesta FSB:n agentit jäivät kiinni ja Svenska Dagbladetin edellisessä heinäkuussa julkaistu kertomus Kremlin suunnitelmista järjestää Moskovassa terroritekoja tšetšeenien nimissä. Vastaavia tapauksia ovat olleet Dubrovka-teatterin kaappaus, Beslanin koulukaappaus ja lukuisa joukko pienempiä tapauksia. Teot täyttävät terrorismin määritelmät, mutta suorittajatahon ja taustavoimien luotettava arvionti on vaikeaa.

Turkissa on myös sattunut joitain pienehköjä Tšetšeniaan liittyviä terroritekoja, kuten erilaisia välikohtauksia hotelleissa, mutta niissä tekijät eivät ole olleet tšetšeenejä, vaan turkkilaisia. On olemassa yksi poikkeus, joka oli lentokoneen kaappaus Turkista Saudi-Arabiaan 15.3. 2001.

Ihmisoikeusjärjestöt syyttävät presidentti Mashadovia venäläisten kanssa yhteistyöhön ryhtyneitten tšetšeenien murhauttamisesta. Tuohon toimintaan todella liittyy pelottelun elementti. Toisaalta voidaan katsoa, että kyse on poikkeustilan aikaisesta oikeuden käytöstä, jota kaikkialla maailmassa tehdään vastaavissa oloissa. Esimerkiksi venäläisten asettaman nukkehallitsijan Ahmad Kadyrovin surmaaminen pommiattentaatilla on poliittinen murha aivan samalla tavalla kuin Venäjän agenttien suorittama Tšetšenian virkaa tekevänä presidenttinä 1996-97 toimineen Zelimhan Jandarbijevin murha Qatarissa. Kadyrovin murhanneesta tahosta ei tosin ole varmaa tietoa.

Vuonna 2003 otsikkoihin nousi uusi ilmiö, mustat lesket. Väitteitten mukaan aviomiehensä menettäneitä tšetšeeninaisia koulutetaan itsemurhaiskuihin ja lähetetään Venäjälle kostamaan. Esimerkiksi Moskovassa kesällä 2003 rock-konsertin liepeillä tapahtui eräs tällainen tapaus. Se luonnollisesti täyttää terrorismin määritelmän. Ongelmaksi muodostuu puolueettoman tiedon vähäisyys, mikä tekee mahdottomaksi arvioida luotettavasti tekojen taustavoimia. Eräät "mustien leskien" iskut ovat tapahtuneet Tšetšeniassa ja kohdistuneet esim FSB:tä vastaan. FSB-upseerin surmaaminen itsensä räjäyttämällä ei ole terrorismia. Yleensäkin tätä itsemurhateemaa korostetaan aivan liikaa, sillä ei ole mitään tekemistä terrorismin määritelmien kanssa.

Hyökkäykset millä tahansa menetelmällä Venäjän armeijan, sisäministeriön joukkojen tai FSB:n kimppuun eivät määritelmien valossa ole terrorismia.

Tarkastelussa huomataan, että venäläisten tekojen arvionti on helppoa, sillä ei ole kiistanalaista, mikä osapuoli on teot suorittanut. Sen sijaan teot, joista tšetšeenejä syytetään ovat usein epäselviä ja monissa niistä venäläisten oma sekaantuminen tapahtumiin on ilmeinen.

 

Terrorismihysteriaa?

Kuten huomataan, kykenee suurvalta varsin helposti manipuloimaan yleistä mielipidettä propagandalla ja false flag –terroriteoilla. Mediaa voidaan helposti käyttää hyväksi tällaiseen toimintaan, sillä toimittajien asiantuntemus on yleisesti ottaen heikko, raportointi on lyhytjänteistä ja tehdään kiireessä, eikä suurvaltoja kohtaan liian kriittiselle asenteelle ylipäätään ole tilaa valtamediassa.

Miten iso osa uutisvirrasta sisältää propagandaa ja täysin perättömiä tietoja kun kerrotaan sodasta ja terrorismista? Sama kysymys on esitettävä myös ns. tiedustelutietojen osalta, jotka saattavat olla poliittisesti motivoituja valheita. Kuinka suuri osa terrorismin muodostamasta "uudesta uhkasta" on pelkkää myyttiä? Jos katsotaan mistä kaikesta kansainvälinen media on syyttänyt esimerkiksi tšetšeenejä, niin ei voi kuin ihmetellä kirjoittajien motiiveja.

Syksystä 2001 lähtien Afganistanin taisteluihin on kerrottu osallistuneen sadoittain tšetšeenejä. Kyseisen disinformaatiokampanjan aloitti CNN, siihen yhtyivät Suomessa ainakin YLE ja Helsingin Sanomat ja näitten huhujen levittäminen kansainvälisessä mediassa jatkuu edelleen. Yhdysvallat ja Britannia ovat levittäneet disinformaatiota tšetšeeneistä Irakissa, viimeksi Fallujassa. Kun Tony Blairilta kysyttiin parlamentissa asiasta, hän perääntyi heti ja selitti tietoja vahvistamattomiksi. Todellisuudessa yhtäkään tšetšeeniä ei ole löytynyt Afganistanista tai Irakista.

Saksassa on levitetty tietoja, joiden mukaan maata uhkaa tšetšeenien sissisota. Tšetšeenien vehkeilystä on raportoitu myös Ranskassa, Sierra Leonessa, Australiassa, Kyproksella ja hiljattain Beslanin tapahtumien jälkeen The Washington Times kirjoitti Meksikosta soluttautuneen maahan "Baath-puolueeseen kuuluvia" tšetšeenejä jotain koulua kaappaamaan. Ilta-Sanomat tarttui tähänkin "uutiseen", mikä osoittaa vain kyseisten toimittajien täydellistä vastuuntunnottomuutta ja sensaatiohakuisuutta.

Oman surullisen lukunsa muodostavat ns. "terrorismiasiantuntijat". Tähän kategoriaan voitaneen lukea ranskalainen tuomari Jean-Louis Bruguiere, joka jatkuvasti laskee liikkeelle perättömiä tietoja terroristeista ja löytää usein johtolankoja, jotka osoittavat Tšetšeniaan.

Tällaisen huuhaa-kirjoittelun todellinen luonne on syytä muistaa myös silloin, kun pohditaan sitä uhkaavatko "terroristit" Suomea.

YLÖS