John Dunlop, RFE/RL 29 October 2003, Volume 3, Number 43
Moskovan panttivankikriisi: vuoden kuluttua
Vuoden kuluttua Moskovan panttivankitapauksesta 23-26 lokakuuta 2002 tärkeitä kysymyksiä on jäljellä sen suhteen mitä tapahtui. Hämärät tapahtumat Dubrovka-teatterissa ja sen ympärillä näyttävät muistuttavan samalla tavalla hämäräperäisiä tapahtumia elo-syyskuussa 1999 - kaksi aseellista hyökkäystä Dagestaniin ja terroripommi-iskut Moskovaan ja muihin Venäjän kaupunkeihin - jotka tekivät mahdolliseksi Vladimir Putinin nousun valtaan ja loivat perustelut nykyiselle Tshetshenian sodalle.
Lokakuun 6. 2002, pian panttivankitapauksen jälkeen, Duumavaltuutettu ja entinen ihmisoikeusvaltuutettu Sergei Kovalev kansalaiskomitean kokouksen, jonka tarkoituksena on selvittää Moskovan kerrostaloräjäytysten ja Rjazanin harjoituksen olosuhteet, jotka kaikki tapahtuivat syyskuussa 1999. Kokouksen jälkeen, sen jäsenet tekivät muodollisen päätöksen sisällyttää Moskovan panttivankitapauksen lokakuussa 2002 - ja erityisesti Venäjän salaisten palvelujen toimet sen aikana - lisäyksenä komitean selvitettäviin aiheisiin. (grani.ru 6.11.2002)
Panttivankien ottoa edeltäneenä ajanjaksona Putiniin kohdistettiin raskasta poliittista painostusta Venäjällä ja lännessä ryhtyä korkean tason neuvotteluihin Tshetshenian vastarintaliikkeen maltillisen siiven kanssa. Tuota siipeä johti Aslan Mashadov, joka valittiin presidentiksi 1997 vaaleissa, jotka tunnustettiin Moskovan ja kansainvälisen yhteisön taholta vapaiksi ja rehellisiksi.
Mielipidemittaukset Venäjällä osoittivat, että jo kolme vuotta jatkunut konfliktioli alkanut nakertaa Putinin korkeita kannatuslukuja. VTsIOM-laitoksen mittaus, joka julkistettiin 8.10.2002, kysyi vastaajilta "miten Tshetshenian tilanne on muuttunut sen jälkeen, kun Putin valittiin presidentiksi". 30% vastasi uskovansa tilanteen "parantuneen", mutta 43% sanoi "ettei se ole muuttunut" ja 21% sanoi tilanteen "huonontuneen" (polit.ru 8.10.2002). Saman laitoksen syyskuun 2002 mittaus totesi että 56% vastaajista oli neuvottelujen kannalla, kun 34% oli sotatoimien jatkamisen kannalla (Novoi vremja, 5.11.2002). Nämä tulokset, jotka julkaistiin noin vuosi ennen Venäjän parlamenttivaaleja huolestuttivat Putinin hallintoa.
Useita lupaavia rauhanaloitteita oli vireillä kuukausina, jotka edelsivät Dubrovkan tapausta. Eräitä niistä tukivat Euroopan Neuvosto ja ETY-järjestö. Vireillä oli (entisen Neuvostoliiton korkeimman neuvoston puhemiehen Ruslan) Hasbulatovin suunnitelma, (entisen Yhdysvaltojen turvallisuuspoliittisen neuvonantajan Zbiegniew) Brzezinskin suunnitelma, ja Liechtensteinin suunnitelma (katso "RFE/RL Caucasus Report," 29 September 2002). 10.9.2002 entinen Venäjän pääministeri Jevgeni Primakov julkisti oman rauhansuunnitelmansa hallituksen sanomalehdessä Rossiiskaja Gazeta. Mashadov kehui lämpimästi Primakovin suunnitelmaa.
Lokakuun 17. - vain kuusi päivää ennen terrori-iskua - kerrottiin että Aslambek Aslahanov, Tshetshenian edustaja Duumassa joka oli säännöllisessä yhteydessä Putiniin, tulisi tapaamaan Mashadovin apulaispääministerin Ahmed Zakajevin Sveitsissä "keskustellakseen vakavasti olosuhteista, jotka johtaisivat neuvotteluihin" (grani.ru, 17.10.2002). Yhden eturivin journalistin - Sanobar Shermatovan - mukaan myös Mashadov kävi tuohon aikaan salaisia neuvotteluja Putinin korkea-arvoisen edustajan kanssa (Moskovski novosti, 18.2.2003).
Heti kun Venäjän erikoisjoukot olivat onnistuneet valtaamaan teatterin 26. lokakuuta, sodan kannatus nousi yleisön keskuudessa. Ensimmäistä kertaa vuoden 2001 alun jälkeen, hieman enemmän vastaajista VTsIOM:n mittauksessa kannatti sotaa(46%), kuin vastusti sitä (45%) ("Novoi vremja," 5.11.2002). Sodan kannatus nousi myös lännessä. Esimerkiksi 30. lokakuuta Los Angeles Times raportoi, että "vanhempi Yhdysvaltojen viranomainen" Moskovassa torjui Mashadovin "pilaantuneena tuotteena", jolla on kytkentöjä terrorismiin. Tosiasiassa mitään uskottavaa todistetta ei ole, joka kytkisi Mashadovin Duprovkan tapaukseen.
Niin aikaisin, kuin 24. lokakuuta, teatterin kaappausta seuranneena päivänä, Putin julisti näkevänsä panttivankitilanteen lenkkinä kansainvälisen terrorismin ketjussa, jonka tekoja oli hiljattain tapahtunut Indonesiassa ja Filippiineillä. Levitettiin tietoa, että yksi terroristien johtajista Duprovkassa olisi ollut arabi nimeltä Jasir, Saudi-Arabian kansalainen ja Al-Qaidan johtaja (utro.ru, 30.10.2002). Kuitenkin pian ilmeni, että Jasir oli ainoastaan toinen nimi Abubakarille (oikea nimi Ruslan Elmurzajev), etniselle tshetsheenille joka oli kaapparien tosiasiallinen johtaja.
Nuori mies, joka kutsui itseään Movsar Barajeviksi - hän kulki myös nimillä Movsar Salamov ja Movsar Suleimenov - esiintyi kaapparien nimellisenä johtajana. Hänen ainoa ansionsa oli se, että hän oli kuuluisan edesmenneen "wahhabiitti"-kidnappaajan Arbi Barajevin sisarenpoika. Arbi Barajevin raportoitiin laajasti ylläpitäneen salaisia suhteita sekä Venäjän turvallisuuspalveluun FSB:hen ja Venäjän sotilastiedusteluun GRU:hun (Moskovskie novosti, 8.8.2000).
Tammikuussa 2003, ranskalainen toimittaja Anne Nivat raportoi, että kaksi kuukautta ennen panttivankitapausta "GRU... oli tiedottanut (Movsar) Barajevin vangitsemisesta" (crimesofwar.org, 6 January 2003). Jos tämä tieto pitää paikkansa, oli Barajev Venäläisten vankina terroristi-iskun aikaan. Nivat kertoo myös, että kaksi naispuolista terroristia, jotka osallistuivat panttivankioperaatioon, olivat samoin venäläisten vankina tapauksen sattuessa. Edesmennyt Duuma-jäsen Juri Shchekochikhin kirjoitti myös yhdestä naispuolisesta terroristista, joka oli tapahtuma-aikaan venäläisten vankina. (Novaja gazeta, 20.1.2003).
Entinen FSB-everstiluutnantti Mihail Trepashkin, joka oli ryhtynyt lakimieheksi ja oli läheisessä yhteistyössä Kovalevin komiteaan, kertoi Elmurzajevin ("Abubakar") asuneen Moskovassa, ei Tshetsheniassa, ja että hän oli mukana erilaisessa rikollisessa liiketoiminnassa, jonka tukikohta oli hotelli Saljut Moskovassa. FSB pidätti Trepashin 22.10.2003. Trepashin kertoi varoittaneensa FSB:tä heinäkuun lopulla - elokuun alussa 2002 Elmurzajevin ja muiden toimista, mutta FSB:ssä kerrottiin että "he olivat tietoisia tästä" (chechenpress.com, 21 ja 31.7.2003). Trepashkin joutuu pian Venäjän korkeimman oikeuden sotilaskolleegion eteen syytteiden johdosta, joihin kuuluu "valtiosalaisuuden paljastaminen".
On huomattava, että lehdissä on ollut tietoja (Moskovskii komsomolets, 23 May 2003), että Elmurzajev ei kuollutkaan teatterin valtauksessa, kuten raportoitiin. Elokuvaohjaaja Sergei Govorukhin (tunnetun Duuma-jäsenen ja elokuvantekijän Stanislav Govorukhinin poika) toimi yhtenä vapaaehtoisena neuvottelijana Duprovkassa, jossa hän tapasi Elmurzajevin. Hän kertoo olevansa vakuuttunut, että Elmurzajev, jonka hän nimeää FSB-agentiksi, on yhä elossa. Venäjän syyttäjät eivät kyenneet näyttämään hänelle Elmurzajevin ruumista ja Tshetsheniaan tekemänsä vierailun aikana lokakuussa 2003, venäläiset tiedustelu-upseerit siellä vahvistivat hänelle, että Elmurzajev on elossa ja asuu Tshetsheniassa (ruskur.ru, 23.10.2003).
Viimeiseksi meillä on Arman Menkeev, mielenkiintoinen hahmo, loppuvuodesta 1999 eläkkeelle jäänyt GRU:n majuri ja räjähteiden valmistuksen asiantuntija. Menkeev pidätettiin sisäministeriön toimesta marraskuussa 2002 Moskovan oblastissa piilopaikassa, jossa tshetsheeniterroristien sanottiin piileskelleen. Hänet vapautettiin pian sen jälkeen (Komsomolskaja pravda, 22 April 2003). Jälkeenpäin hänet mahdollisesti pidätettiin uudestaan -- Moskovan kaupunginsyyttäjä (joutui itse hiljattain viralta) kertoi kesäkuussa 2003 että Menkeev on vangittuna (Rossiiskaya gazeta, 20.6.2003) -- mutta näyttää siltä, että Menkeeviä ei syytetty rikoksesta eikä hän nähtävästi ole vangittuna (gzt.ru, 22 October).
Synnyttyään 1963 kazakki-isän ja tshetsheeniäidin perheeseen, Menkeev vietti 18 vuotta GRU:n erikoisjoukoissa ja taisteli Venäjän puolella ensimmäisessä Tshetshenian sodassa. Agentura.ru 30.6.2003 nosti esiin kysymyksen, oliko Menkeev petturi Venäjälle, joka noudatti "veren kutsua" (tshetsheeniäitinsä). FSB-upseerit, jotka kuulustelivat häntä Lefortovon vankilassa Moskovassa päätyivät uutistoimiston mukaan luokittelemaan hänet "lojaaliksi (Venäjän) hallitukselle".
"Voimakkaimmat kotitekoisista pommeista, jotka oli asetettu kaapattuun Dubrovka-teatteriin Barajevin joukon toimesta, eivät olleet siinä kunnossa, että ne olisi voitu räjäyttää", Kommersant Daily kirjoitti 7.7.2003. "Niistä puuttui sellainen elintärkeä elementti, kuin paristot. Ja juuri tämä seikka loi olosuhteet teatterikeskuksen täysin menestyksekkäälle valtaamiselle".
Kuten hyvin tiedetään, Venäjän erikoisjoukot jotka rynnäköivät teatterirakennukseen, käyttivät voimakasta kaasua saadakseen rakennuksen vallatuksi. "Emme koskaan tule saamaan tietoomme mitä kemikaalia tuo kaasu oli", Lev Fedorov, ympäristöaktivisti, joka toimii Venäjän kemiallisen turvallisuuden unionin puheenjohtajana sanoi, "koska tässä maassa valtio on ihmisiä tärkeämpi" (The Washington Post, 28.10.2002). Todennäköinen selitys sille, miksi niin paljon ihmisiä kuoli kaasun vaikutuksesta oli se, että annostelua lisättiin, koska alkuperäinen kaasun antaminen -- joka saattoi tapahtua niinkin aikaisin kuin klo 01 aamuyöllä -- ei tuottanut haluttua tulosta. Moskovan pääanestesiologi on arvioinut "ihmisten kuolinsyyn olleen tuon aineen (kaasun) liiallinen annos" (Kommersant-Daily, 28 October 2002).
Tähän mennessä viranomaiset ovat myöntäneet 136 panttivangin kuoleman, mutta todellinen luku on lähes varmasti ollut paljon suurempi. Koko joukon panttivankeja kerrottiin olleen vakavasti sairaita panttivankitilanteen jälkeen (AP, 6.12.2002). Suoritettuaan tutkimuksen Versija-lehti hiljattain raportoi noin 300 panttivangin olevan nyt kuolleen, mikä on noin kolmannes rakennuksessa olleista silloin kun sinne hyökättiin (Versiya, 21 October 2003).
Tammikuussa 2003 presidentti Putin salaisella asetuksella, teki kemististä joka kaasutti teatterin, Venäjän sankarin. Hiljattain tehty ROMIR mielipidemittaus osoitti, että 37% venäläisistä pitää kaasun käyttöä "pääasiallisena syynä panttivankien kuolemaan", kun taas 26% pitää terroristeja syyllisenä ja 20% pitää syynä riittämätöntä lääketieteellistä hoitoa, jota panttivangit saivat (grani.ru, 22.10.).
Lopuksi, sekä Venäjän johto että tshetsheenien ääriryhmät saavuttivat päätavoitteensa Duprovkan tapauksessa: nimittäin puheet neuvotteluista loppuivat ja Mashadovin maine tuhottiin. Ja kuten oli laita vuoden 1999 tapauksessakin, kaikki Venäjän kansalaiset olivat uhreja.
John Dunlop on vanhempi stipendiaatti Hoover Instituutissa ja toimitti julkaisua "Chechnya Weekly" (Jamestown Foundation) vuosina 2000-02. Hän on kirjoittanut kirjan "Russia Confronts Chechnya: Roots of a Separatist Conflict" (Cambridge University Press, 1998).
29 October 2003, Volume 3, Number 43
THE MOSCOW HOSTAGE CRISIS: ONE YEAR LATER.
By John Dunlop
One year after the Moscow hostage-taking incident of 23-26 October 2002, key questions remain concerning what took place. The murky events that occurred in and around the Dubrovka Theater seem to resemble the equally tenebrous events of August-September 1999 -- two armed incursions into Daghestan and the terrorist bombings in Moscow and other Russian cities -- that precipitated Vladimir Putin's rise to power and furnished the rationale for the current war in Chechnya.
On 6 November 2002, shortly after the hostage taking, Duma Deputy and former Russian human rights ombudsman Sergei Kovalev chaired a meeting of the Public Committee to Investigate the Circumstances Behind the Explosions of the Apartment Buildings in Moscow and the Ryazan Exercises -- all of which happened in September 1999. After that meeting, committee members made a formal decision to include the Moscow hostage-taking episode of October 2002 -- and especially the actions of the Russian special services during that period -- as an additional subject of inquiry coming under the committee's purview (grani.ru, 6 November 2002).
In the period preceding the hostage taking, heavy political pressure was being brought to bear in Russia and the West upon Putin's leadership to enter into high-level negotiations with the moderate wing of the Chechen resistance. This wing was headed by Aslan Maskhadov, who was elected president in 1997 in a ballot recognized by Moscow and the international community as free and fair.
Public-opinion polls taken in Russia showed that the conflict, which had already dragged on for three years, was beginning to erode Putin's high approval ratings. A VTsIOM poll, whose findings were reported on 8 October 2002, asked respondents "how the situation in Chechnya has changed since Putin was elected president." Thirty percent of respondents said they believed it had "improved," but 43 percent said it had "not changed," and 21 percent said it had "worsened" (polit.ru, 8 October 2002). A September 2002 VTsIOM poll found 56 percent of respondents favored negotiations, while 34 percent supported continuing military action ("Novoe vremya," 5 November 2002). These results, announced roughly one year before the 7 December Russian parliamentary elections, were cause for concern to the Putin administration.
A number of promising peacemaking efforts were also under way in the months preceding the Dubrovka incident, some of them backed by the Council of Europe and the OSCE. There were being circulated, to name just several, a "[former Russian Supreme Soviet speaker Ruslan] Khasbulatov plan," a "[former U.S. national-security adviser Zbigniew] Brzezinski plan," and a "Liechtenstein plan" (see "RFE/RL Caucasus Report," 29 September 2002). On 10 September 2002, former Russian Prime Minister Yevgenii Primakov published his own peace plan on the pages of the government newspaper "Rossiiskaya gazeta." Maskhadov warmly praised Primakov's plan.
On 17 October -- just six days before the terrorist incident -- it was reported that Aslanbek Aslakhanov, Chechnya's deputy to the Duma who was in regular contact with Putin, would meet with Maskhadov's Deputy Prime Minister Akhmed Zakaev in Switzerland "to discuss seriously the conditions that would lead to negotiations" (grani.ru, 17 October 2002). According to one leading journalist, Sanobar Shermatova, Maskhadov was at this time also engaged in secret talks with a high-level representative of Putin ("Moskovskie novosti," 18 February 2003).
Once the Russian special forces succeeded in retaking the theater on 26 October, support for the war rose among the Russian public. For the first time since the beginning of 2001, slightly more respondents in a VTsIOM poll supported the war (46 percent) than advocated peace negotiations (45 percent) ("Novoe vremya," 5 November 2002). Support for the war also went up in the West. For example, on 30 October the "Los Angeles Times" reported that "a senior U.S. official" in Moscow was dismissing Maskhadov as "damaged goods" with links to terrorism. In fact, no credible evidence exists linking Maskhadov to the Dubrovka incident.
As early as 24 October, the day following the terrorist seizure of the theater, Putin declared that he saw the hostage-taking incident as a link in the chain of international terrorism, and of the same genus as terrorist acts that had recently been carried out in Indonesia and the Philippines. Information was circulated that one of the terrorist leaders at Dubrovka had been an Arab named "Yasir," a "subject of Saudi Arabia" and leader of Al-Qaeda (utro.ru, 30 October 2002). It soon emerged, however, that "Yasir" was simply another name for "Abubakar" (real name: Ruslan Elmurzaev), an ethnic Chechen and the de facto leader of the hostage takers.
The young man who called himself Movsar Baraev -- he also went by the names Movsar Salamov and Movsar Suleimenov -- served as the titular leader of the terrorists. His sole claim to fame was that he was the nephew of the late and infamous Chechen "wahhabi" kidnapper Arbi Baraev, a figure widely reported to have maintained shadowy ties to both the Federal Security Service (FSB) and Russian Military Intelligence (GRU) ("Moskovskie novosti," 8 August 2000).
In January 2003, French journalist Anne Nivat reported that two months before the hostage-taking incident "the GRU...had announced [Movsar] Baraev's arrest" (crimesofwar.org, 6 January 2003). If this information is true, then Baraev was already in Russian custody at the time of the terrorist incident. Nivat also reported that two of the female terrorists who participated in the hostage taking were likewise in custody at the time of the incident, while the late Duma Deputy Yurii Shchekochikhin wrote that another of the female terrorists was in prison in Russia at the time of the incident ("Novaya gazeta," 20 January 2003).
Elmurzaev ("Abubakar") was said by a former FSB lieutenant colonel-turned-lawyer, Mikhail Trepashkin, who was cooperating closely with the Kovalev committee, to have been a resident of Moscow, not Chechnya, and to have been involved in various criminal businesses operating out of the Hotel Salyut in Moscow. Trepashkin, who was arrested by the FSB on 22 October 2003, recalled that he had alerted the FSB in late July -- early August 2002 to the activities of Elmurzaev and others, but had been informed that the FSB "was aware of the information" (chechenpress.com, 21 and 31 July 2003). Trepashkin is to go on trial shortly at the Military Collegium of the Russian Supreme Court on charges that include "revealing a state secret."
There have been, it should be noted, press reports that Elmurzaev was not, as reported, killed in the storming of the theater ("Moskovskii komsomolets," 23 May 2003). Film director Sergei Govorukhin (son of well-known Duma Deputy and filmmaker Stanislav Govorukhin), who served as one of the volunteer negotiators at Dubrovka, where he met Elmurzaev, has said he is convinced that Elmurzaev, whom he identified as an FSB agent, is still alive. Russian prosecutors proved unable to show him Elmurzaev's corpse and, during a visit to Chechnya in October 2003, Russian intelligence officers there confirmed to him that Elmurzaev is alive and living in Chechnya (ruskur.ru, 23 October 2003).
Lastly, there is the intriguing figure of Arman Menkeev, a retired (in late 1999) major in the GRU and a specialist in making explosives. Menkeev was arrested by the Interior Ministry in November 2002 at a Moscow Oblast base allegedly used by the Chechen terrorists, but he was released shortly thereafter ("Komsomolskaya pravda," 22 April 2003). He might have subsequently been rearrested -- the Moscow city prosecutor (himself recently purged) reported in June 2003 that Menkeev was under arrest ("Rossiiskaya gazeta," 20 June 2003) -- but Menkeev, it seems, was not charged with a crime and is apparently not in custody (gzt.ru, 22 October).
Born in 1963 to a Kazakh father and a Chechen mother, Menkeev spent 18 years in the GRU special forces and fought on the Russian side in the first Chechen war. Agentura.ru on 30 June 2003 raised the question of whether Menkeev was a traitor to Russia who was heeding the "voice of the blood" (of his Chechen mother). FSB officers who interrogated Menkeev at Lefortovo prison in Moscow reportedly chose, the news agency noted, to classify him as "loyal to the [Russian] government."
"The most powerful of the homemade bombs that were placed in the seized theater center at Dubrovka by the Baraevites were not in a condition in which they could be detonated," "Kommersant-Daily" reported on 7 July 2003. "They lacked such an important element as batteries. And it was precisely this circumstance that provided the conditions for the completely successful storming of the theater center."
As is well known, the Russian special forces that assaulted the theater building employed a powerful gas in order to retake it. "We are never going to know what chemical it was," Lev Fedorov, an environmental activist who serves as head of the Russian Chemical Safety Union, has remarked, "because in this country the state is more important than the people" ("The Washington Post," 28 October 2002). A likely explanation for the death of so many hostages from the effects of the gas is that the dosage was strengthened because the original infusion -- which might have occurred as early as 1:00 a.m. -- was not having the desired effect. The chief anesthesiologist of Moscow has speculated that "the deaths of those people was possibly caused by an overdose of the substance [in the gas]" ("Kommersant-Daily," 28 October 2002). To date, the authorities have admitted to the deaths of 136 of the hostages, but the actual figure was almost certainly much higher. A number of the hostages were reported to be seriously ill after the hostage-taking incident ended (AP, 6 December 2002). After conducting an investigation, the newspaper "Versiya" recently reported that "about 300" of the hostages are now dead; that is, approximately one-third of those who were in the building when it was stormed ("Versiya," 21 October 2003).
In January 2003, President Putin, in a secret decree, made the chemist who gassed the building a Hero of Russia. A recent ROMIR poll showed that 37 percent of Russian respondents now consider the use of gas to be the "chief reason for the death of the hostages," while 26 percent hold the terrorists responsible, and 20 percent cite the inadequate medical attention the hostages received (grani.ru, 22 October).
In the end, both the Russian leadership and the Chechen extremists obtained their principal goals in the Dubrovka events: namely, talk of negotiations ended and Maskhadov's reputation was besmirched. And, as was the case in 1999, all citizens of Russia were the victims.
John Dunlop is a senior fellow at the Hoover Institution who edited the "Chechnya Weekly" (Jamestown Foundation) from 2000-02. He is also the author of "Russia Confronts Chechnya: Roots of a Separatist Conflict" (Cambridge University Press, 1998)
FAIR USE NOTICE: This site contains copyrighted material the use of which has not always been specifically authorized by the copyright owner. We are making such material available in our efforts to advance understanding of criminal justice, political, human rights, economic, democracy, scientific, and social justice issues, etc. We believe this constitutes a 'fair use' of any such copyrighted material as provided for in section 107 of the US Copyright Law. In accordance with Title 17 U.S.C. Section 107, the material on this site is distributed without profit to those who have expressed a prior interest in receiving the included information for research and educational purposes. For more information go to: http://www.law.cornell.edu/uscode/17/107.shtml. If you wish to use copyrighted material from this site for purposes of your own that go beyond 'fair use', you must obtain permission from the copyright owner.